tiistai 14. helmikuuta 2012

Lämmittävä papu-pekonikeitto

Olin viime viikolla muutaman päivän kotona lääkärin määräyksestä säästelemässä äänihuuliani ja parantelemassa nuhaa. Kaikki minut tavanneet tietänevät miten vaikeaa hiljaa oleminen meikäläiselle on, joten äänen rasituksen vältteleminen tosiaan oli haastavaa. Päivälläkin kun olin yksin kotona miehen ollessa töissä, meinasin ihan huomaamatta esimerkiksi lauleskella radiosta kuuluneiden biisien mukana. Ei oo helppoo olla hiljaa!

Saikkulounaaksi teki mieli keitellä jotain lämmittävää ja mausteisen maukasta. Lääkekuuri puolestaan saneli sen, ettei lounaaseen saanut tulla maitotuotteita. Päädyin selailemaan ideoiden toivossa blogeja ja idean keittoon otin lopulta Chocochilistä, jossa ei varmaankaan ihan arvosteta minun kokkaukseni pekonista lopputulemaa.

Papu-pekonikeitto
(3-4 annosta)

1 sipuli
2 kynttä valkosipulia
1 tuore chili tai sopiva määrä kuivattua
Öljyä
Juustokuminaa
Tölkki (luomu) tomaattimurskaa
Turaus tomaattipyrettä
Loraus hunajaa
1,5 ruokalusikallista kasvisfondia (jouduin laittamaan lihafondia, kasvisliemet olivat vanhentuneet)
Noin 1,5-2 desilitraa kuivattuja tai tölkki-pari käyttövalmiita mustapapuja ja/tai kidneypapuja
Oreganoa
Sitruunamehua
Suolaa, mustapippuria
Paketillinen pekonia

Jos käytät kuivattuja papuja, laita ne likoamaan mieluusti yön yli, 8-10 tuntia on hyvä. Liotuksen jälkeen vaihda papujen vesi ja keitä kypsäksi, tämä vie vajaan tunnin.

Papujen tarkkaa määrää ei tullut mitattua, kun keittelin viime talvelta feijoadan teosta ylijääneen pussinpohjallisen. Kypsänä määrä oli sellainen pienehkö syvä lautasellinen.

Silppua sipuli, valkosipuli ja pekoni.

Hienonna myös chili, jos käytät tuoretta. Kuivatun voit murentaa suoraan pataan. Itse laitoin puolikkaan isosta kuivatusta, hieman savuiselta maistuvasta chilistä, jollaisia sain taannoin pari kappaletta Pastanjauhajilta. Lajikkeesta ei siis mitään hajua, mutta hyvin se sopi tähän ja puolikas toi juuri sopivasti lämpöä ilman liikaa tulisuutta!

Kuumenna öljyä kattilan pohjalla. Lisää kattilaan sipulit, chili ja juustokuminaa. Kuullota muutama minuutti.

Lisää joukkoon tomaattimurskatölkin sisältö, huuhtaise tölkkiä vähän vedellä ja kaada huuhteluvesi kattilaan. Laita sekaan myös tomaattipyrettä, hunajaa ja fondia. Anna pulputella keskilämmöllä noin 20 minuuttia. Voit lisätä vettä, mikäli keiton koostumus näyttää mieleesi liian paksulta.

Laita pekonipalat kylmälle paistinpannulle ja laita pannu kuumenemaan. Paista palaset kypsiksi ja siirrä talouspaperin päälle imeyttämään ylimääräiset rasvat paperiin.

Jos käytät tölkkipapuja, huuhtele ne.

Lisää pavut ja pekonit keittoon oreganon ja sitruunamehun kanssa. Lisää suolaa ja pippuria makusi mukaan ja anna keiton kiehua vielä viitisen minuuttia.

Keiton voi koristella pekonin palasilla tai vaikka tuoreilla yrteillä, jos sellaisia sattuu ulottuvilla olemaan.

Keitto oli oivallinen talvipäivän ruoka, makuja ja lämpöä oli sopivasti. Pekoni sekä pavut tekivät keitosta myös varsin ruokaisaa.

Kasvisversion tästä siis saa erittäin helposti, sen kun jättää pekonin pois ja muistaa käyttää kasvisfondia. Silloin papujen määrää voi varmaankin hieman lisätä.

2 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Mahtoi olla maukas keitto!
Meillä samantyyppisessä sopassa sattumina ovat pekonin sijaan chorizot. Siitä on tullut yksi meidän perheen suosikkikeittoja.

Virpi kirjoitti...

Jonna: Chorizo kyllä kävis tähän varmasti vielä paremmin kuin pekoni, kun on mausteinen itsekin! Kokeilen varmasti sitäkin :)