perjantai 6. tammikuuta 2017

Se aika vuodesta - blinit ja niiden päälliset

Rakastan blinejä, ja ne kuuluvat talveen yhtä varmasti kuin nämä jossain vaiheessa iskevät hyytävät pakkaskelitkin. Onneksi kylmää voi paeta sisätiloihin ja syödä itsensä onnelliseksi rapsakan rasvaisten, ihanien blinien parissa, yhtä ihanien ystävien seurassa.

Eilen vietettiin yhdistettyä leikkaus- (mekkojen ja hiusten fiksausta), blini- ja saunailtaa ystäväni Annan luona. Toisen ystävän iltapuvun olkaimet tulivat lyhennetyksi sopivaan mittaan, meikäläisen hiuskuontalosta napsaistiin melko pitkä siivu pois kuivaksi käynyttä huonoa latvaa ja illan emäntä paistoi meille blinejä söpöillä punaisilla blinipannuillaan. Illan lopuksi lämmiteltiin vielä saunan lauteilla ennen kovin pakkashuurteista kotimatkaa.

Olimme sopineet että jokainen tuo jotain blinien päälle laitettavaa. Pääsin lukemaan viestiketjua vasta siinä vaiheessa, kun kaikki vakkaripäälliseni olivat jo varattu, ja tulossa oli jo sienisalaattia, smetana-punasipuli-mäti-komboa ja kylmäsavuporotahnaa, eikä mukana olevan kala-allergikon kannalta olisi ollut kovin reilua valita lisää kalaisia elementtejä pöytään. Sitten muistin juuri lukeneeni Hannan sopasta  kaurablineistä ja niiden vegepäällisistä.

Sieni-oliivitahna

200 grammaa ruskeita herkkusieniä
Noin puoli desiä kivettömiä kalamata-oliiveja
1 iso valkosipulinkynsi
Öljyä
Tomaattipyrettä
Soijakastiketta
Balsamicoa
Suolaa, mustapippuria

Putsaa sienet ja säästä itseltäsi aikaa viipaloimalla ne munanleikkurilla (tai viipaloi veitsellä).

Kuori valkosipulinkynsi ja silppua se.

Lorauta paistinpannulle öljyä ja paista sieniviipaleita muutama minuutti. Lisää pannulle myös valkosipuli ja jatka paistamista muutama minuutti lisää miedolla lämmöllä. Mausta seos ihan reippaalla kädellä suolalla ja mustapippurilla.

Siirrä sieni-valkosipuliseos astiaan, jossa voit soseuttaa ne. Lisää mukaan noin teelusikallinen tomaattipyrettä ja saman verran soijakastiketta. Lorauta sekaan myös vajaa ruokalusikallinen balsamicoa.

Soseuta seos mieleiseesi koostumukseen ja lusikoi tarjolle. Voit valuttaa päälle vielä hieman tryffeli- tai muuta mieluisaa öljyä.

Nauti tahna blinien (tai blinien muiden koostumusten eli vohveliblinien ja blinipannarin) tai vaikka hyvän rapean leivän päällä.

Tässä toteutuksena more is more eli kasasin blinilleni vähän kaikkea. Sieni-oliivitahna maastoutuu blinin paistopintaan blinin oikealla reunalla. Bliniviininä toimi Schloss Schönborn Rheingau Riesling.

11 kommenttia:

Ninni kirjoitti...

Kiva saada uusi lisuke blineille. Jotenkin sitä useimmiten päätyy niihin samoihin tuttuihin ja turvallisiin. Mutta koska ei niitäkään määräänsä enempää syö, niin hyville lisukkeille on aina tarvetta.

Virpi kirjoitti...

Ninni, niinpä! Ja varsinkin näin tammikuussa kun monet painottavat vegeruokavaliota :)

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Nam, nam! Kyllä minun pitänee himoitsemani blinipannut hankkia...

Virpi kirjoitti...

Minna: mä syön perinteiset blinit muiden pannuilta, säilytystila rajallinen yksiössä, joten kotona valmistuu vain vohveliblinejä :)

Merituuli kirjoitti...

Meillä ei ole blinikautta vielä aloitettukaan. Kutkuttaa kyllä jo. Ompas hauska uudenmoinen päällinen herkuille, kiitos jakamisesta!

Virpi kirjoitti...

Merituuli: Oli jotenkin hauska tosiaan, sienten ja oliivien yhdistelmä maistui enemmän kuin osiensa summalle! Ja ehdottomasti blinikausi pian käyntiin :)

Unknown kirjoitti...

Täällä hoppuiltiin jo ennen uutta vuotta blineillä, ehkäpä pian uudestaan :D

Virpi kirjoitti...

Peggy: bliniaika ei tule koskaan liian aikaisin! :)

Annaleena kirjoitti...

Meillä blinisesonki on vasta alkamassa. Tästäpä herkku lisuke perinteisten rinnalle :)

Saara - Viimeistä Murua Myöten kirjoitti...

Oi oliivitahnaa blinien kanssa! nam!

Virpi kirjoitti...

Annaleena: Vaihteluksi kannattaa kokeilla kyllä!
Saara: Sienten ja oliivien yhteismaku oli juuri sellainen sopivan syvä ja muheva blinien pariksi.