Muurinpohjalätyt

Kesä on täällä!

Viikonloppu tuli vietettyä Kainuussa mökkeilemässä vara-aviomiehen perheen mökillä, järven rannalla. Sää oli kuin tilauksesta koko eilisen aivan täydellinen, lämmintä ja pääosin aurinkoista. Laineiden liplattaessa laiturilla hyvässä seurassa pötkötellessä, välillä lasista skumppaa hörpätessä, ei juurikaan kaivannut elämäänsä mitään muuta kuin sen hetken.

Paitsi ehkä vähän muurikkalättyjä.

Ja niitähän tehtiin!

Muurikkalätyt

(noin 12 isoa)

3 kananmunaa

1,5 ruokalusikallista sokeria

0,75 litraa punaista maitoa

Noin 3 ruokalusikallista sulatettua voita

Noin 3,75 desilitraa vehnäjauhoja

Vatkaa kulhossa munien rakenne rikki ja vatkaa sitten sekaan sokeri.

Sulata voi.

Sekoita munien ja sokerin joukkoon vähitellen maito, sulatettu voi ja jauhot. Sekoita rakenne paakuttomaksi.

Anna taikinan tekeentyä noin tunnin verran.

Käytä muurikkapannulla runsaasti rasvaa paistamiseen.

Kaada taikinaa ohuelti muurikkaan ja paista letut niin, että reunat ovat rapeita ja pitsimäisiä.

Lätyt voi täyttää mieleisillään täytteillä. Meillä tarjolla oli kermavaahdon lisäksi siivutettua banaania, mansikka-raparperihilloa ja kuningatarhilloa. Letut nautittiin tietysti ulkona terassilla. Maistui ihan kesältä!

Läskisoositreffit Kannaksessa

Hei vaan Helsingistä!

Uusi työ on pitänyt tämän bloggarin varsin kiireisenä, ja väsyneenä. Kokkaus minikokoisessa citykodissa on ollut sarjassa "tuttua, turvallista ja nopeaa", eikä blogia ole muka ehtinyt päivittää. Ja kyllähän te sen tiedätte, että mitä pidempään postausta siirtää, sitä vaikeampaa se muka on? No ainakin nyt tiedätte.

Yksi asia, josta olen ollut hiljaisesti hieman kateellinen Oulussa on ollut ravintola Kannaksen läskisoossimaanantait, jollainen siis on joka kuun ensimmäisenä maanantaina. Asiaan perehdyin jo taannoin Kulinaarimurulan Jaanan avustuksella. Jaana on asiassa ekspertti, hän piti blogissaan jopa kauneuskisat soosseille! Ja soossihan siis on joka kerta erilaista, kuten sen keralla tarjoiltu pottumuussikin. Myös lisukevalikoima on elänyt kuulemma aikojen saatossa.

Toissapäivänä koitti vihdoin se päivä, kun kalenterissani oli merkintä "läskisoossimaanantai Jaanan kanssa".

Tällä kertaa liha oli kastikkeessa melko pieninä sattumina, mutta maku oli kohdillaan niin kastikkeessa kuin muussissakin. Lisukkeena oli kupponen puolukkaa, punajuurta ja suolakurkkuja. 15 euron hintaan kuuluvat myös jälkkäriksi tarjoillut köyhät (vaiko rikkaat?) ritarit, joista en ruokahuumassani tajunnut edes ottaa kuvaa. Mutta uskokaa, että hyviä olivat nekin!

Läskisoossineitsyys siis meni, mutta eipä tainnut jäädä viimeiseksi kerraksi.

Ja sikäli mikäli joku vielä tätä blogiani on jaksanut seurata heikosta päivittämistahdista huolimatta, lupaan edes yrittää parantaa vähän tapojani ja postata sitten vaikka matalan kynnyksen höpötysjuttuja, jos en muuta.

Eka kerta: Porkkanapiirakka

En ymmärrä, miten olen voinut muka välttyä tekemästä porkkanapiirakkaa tai porkkanakakkua aiemmin elämässäni. En ole mitenkään tietoisesti asiaa vältellyt, mutta ei vaan ole tullut tehtyä. Siis sitä perinteistä kuorrutettua versiota, tätä Jasulta bongattua mantelista versiota vain.

Aluksi tarkoituksenani oli testata Tiinan suosittelemaa porkkanakakkua sillä mielellä, että jos se onnistuisi, veisin sitä myös nyt jo ex-työpaikalleni läksiäiskaffeja varten. Sittemmin tajusin, että päällystetyn piirakan kuskaaminen vaatii aika monta rasiaa, koska paloja ei voi pinota päällekkäin ja luovuin ajatuksesta. Niihin kemuihin tein sitten Kanelikarusellista bongaamiani Nigellan suklaabrownieita, jotka unohdin kuvata, kuten arvata kaiken hässäkän keskellä saattaa. Mutta kokeilkaa niitäkin, ovat erinomaisia ja niillä saa työkaverit kyynelten partaalle, eikä pelkästään sen vuoksi, että lähdet pois!

Porkkanakakku

(pellillinen)

Taikina:

6,75 desilitraa hienoksi raastettua porkkanaa

5,25 desilitraa fariinisokeria

3 desilitraa rypsiöljyä

2,25 desilitraa maitoa (tai vettä)

8,25 desilitraa vehnäjauhoja

0,75 desilitraa perunajauhoja (tai maissitärkkelystä)

2,25 teelusikallista ruokasoodaa

2,25 teelusikallista leivinjauhetta

0,75 teelusikallista suolaa

1 ruokalusikallinen kanelia

(0,5 ruokalusikallista kardemummaa)

Kuorrute:
125 grammaa margariinia

2,5 desilitraa tomusokeria

2,5 teelusikallista vaniljasokeria

Mehut yhdestä sitruunasta

200 grammaa maustamatonta tuorejuustoa

Lämmitä uuni 175-asteiseksi.

Raasta porkkanat ja mittaa ne kulhoon melko tiiviiksi puristettuna.

Sekoita keskenään fariinisokeri, öljy ja maito (tai vesi, jos et halua käyttää maitoa).

Sekoita toisessa astiassa keskenään kuivat ainekset eli vehnä- ja perunajauhot, sooda ja leivinjauhe sekä suola, ja kaneli (ja jos käytät kardemummaakin, niin se myös).

Kaada seuraavaksi öljy-maito-sokeriseos kuivien ainesten joukkoon ja sekoita tasaiseksi.

Sekoita lopuksi joukkoon myös porkkanaraaste.

Kaada leivinpaperoidulle reunalliselle uunipellille.

Paista uunin keskitasolla noin 25-30 minuuttia.

Kokeile tikulla kypsyys - taikinaa ei pitäisi tarttua tikkuun kun se on valmista.

Anna pohjan jäähtyä kunnolla ennen kuorruttamista.

Kuorutteen valmistuksessa vatkaa pehmeän margariinin sekaan tomu- ja vaniljasokeri sekä sitruunamehu. Vatkaa lopuksi joukkoon myös tuorejuusto.

Levitä kuorrute tasaisesti pohjan päälle ja leikkaa piirakka annospaloiksi.

Piirakka vain mehevöityy odottelusta, joten valmistus kannattaa ajoittaa edelliseen tai sitä edelliseen päivään, jos mahdollista. Tätä jäi lopulta läksiäisbileistä yli muutama palanen, joten osa työkavereista saikin sitten tuplaherkut, ensin porkkanakakkua ja parin päivän päästä sitten vielä brownieita.

Päivitin tuonne profiiliin paikkakunnaksi Oulun lisäksi Helsingin, sillä sielläpä jatkossa vietän osan ajastani töiden merkeissä. Identiteetti säilyy kuitenkin oululaisena vaikka asuinpaikka vaihtuukin!

Parsapiirakka

Parsakausi on täällä taas! Jee! Nam!

Koska olen tosiaan uuden elämänvaiheen kynnyksellä, piti minun tietysti järjestää Oulun ystäville läksiäiskemut. Vaikken nyt toistaiseksi ihan pysyvästi lähdekään, niin silti. Ja teki mieli tarjoilla parsaa, mutta jotenkin illanistujaisiin kätevässä muodossa. Joten lähdin googlettamaan parsapiirakkareseptejä, ja päädyin toteuttamaan Valion sivuilta löytynyttä.

Parsapiirakka

Taikina:

150 grammaa huoneenlämpöiseksi pehmennyttä voita

5 desilitraa vehnäjauhoja

2 teelusikallista leivinjauhetta

200 grammaa eli yksi purkillinen kermaviiliä

Täyte:

Nippu tuoretta vihreää tankoparsaa

120 grammaa smetanaa

2 kananmunaa

150 grammaa mozzarellajuustoraastetta

0,5 teelusikallista suolaa

0,5 teelusikallista timjamia

2 ruokalusikallista Dijon-sinappia

Valmista taikina nyppimällä pehmeän voin sekaan jauhot ja leivinjauhe. Lisää joukkoon kermaviili ja sekoita tasaiseksi.

Oikaisin tässä kohtaa suhteessa Valion ohjeistukseen ja voitelin suorakaiteen muotoisen piirakkavuoan ja taputtelin taikinan suoraan siihen pohjalle ja reunoille ja nostin koko vuoan sitten jääkaappiin odottamaan täytteen valmistuksen ajaksi.

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

Huuhtele parsat ja jos ne tarvitsevat kuorimista, niin kuori nupusta alaspäin varret. Leikkaa varren alaosasta huonoimmaksi mennyt vähän puumainen osa pois.

Sekoita kulhossa kannamunat, smetana, suola, timjami, sinappi ja juustoraaste.

Asettele parsat taikinan päälle piirakkavuokaan.

Kaada päälle smetana-muna-juustoraaste-mausteseos.

Paista uunin keskiosassa noin 20 minuuttia.

Parsapiirakka onnistui kivasti. Mukavamman näköistä olisi tietysti ollut, jos parsat olisivat olleet enemmän esillä, mutta minun piirakkavuoassani näillä mittasuhteilla ne jäivät aika upoksiin.

Dippejä

Olen saattanut joskus ennenkin mainita, että rakastan dippejä. Ihan perusmalliset kermaviilipohjaiset ovat vakkarikamaa, mutta monenlaisia muitakin reseptejä on vuosien varrella tullut kokeiltua. Dipit ovat myös ihan parasta tarjottavaa erilaisissa illanvietoissa.

Tässä postauksessa ajattelin nostaa esille pari dippiä, joita kylläkin on tullut tehtyä jo ajat sitten, mutta joista en ole saanut aikaiseksi mitään kirjoittaa, kun tämä blogi on ollut aivan retuperällä. En uskalla hirveän paljon kiihtyvämpää postaustahtia luvata jatkoonkaan, sillä Peruspöperölässä puhaltavat muutoksen tuulet. Uudet työhaasteet vievät minua kohti pk-seutua, eikä työasunnossani Helsingissä ole järin hulppeat kokkailufasiliteetit. Blogia en kuitenkaan ole kuoppaamassa, mutta työelämä saattaa haitata harrastustoimintaa ajoittain.

Ensimmäinen dippi on peräisin Jamie Oliverin Alastoman kokin paluusta.

Kikhernedippi

1 tölkki kikherneitä

Hyppysellinen juustokuminaa

1-2 pientä, kuivattua chiliä

1-2 kynttä valkosipulia

Mehut yhdestä sitruunasta

Oliiviöljyä

Suolaa, mustapippuria

Soseuta kikherneet kulhossa sauvasekoittimella tai blenderissä. Minulla tahna meinasi jumiutua sauvasekoittimeen, joten lisäsin lorottelemalla näppituntumalla oliiviöljyä sekaan jo tässä vaiheessa. Sen voi lisätä myös myöhemmin, mikäli tarvetta ei vielä tässä vaiheessa ilmene.

Lisää joukkoon juustokuminaa ja murenna sekaan chilit.

Kuori ja silppua valkosipuli(t) pieneksi ja lisää nekin kikherneiden joukkoon.

Purista sekaan sitruunasta mehut ja mausta rouhimalla sekaan suolaa ja mustapippuria myllystä.

Lorota sekaan myös oliiviöljyä itseäsi miellyttävän koostumuksen saavuttamiseksi, ellet lisännyt sitä jo aiemmin kikherneiden muussauvaiheessa.

Sekoita hyvin ja tarjoile!

Toinen dippi, jonka ilosanomaa on pakko jakaa, löytyy Kokkeillaan-blogista. Tämä vaan on ihan älyttömän hyvää!

Sipulijuustodippi

2 isohkoa sipulia

3 ruokalusikallista voita

1 ruokalusikallinen oliiviöljyä

100 grammaa tuorejuustoa

0,5 desilitraa majoneesia

150 grammaa ranskankermaa

Cayennepippuria

Suolaa, mustapippuria

Kuori ja halkaise sipulit. Leikkaa puolikkaista ohuita siivuja.

Kuumenna paistinpannulla voi sekä oliiviöljy. Kuullota sipulisiivuja keskilämmöllä aina välillä sekoitellen.

Mausta sipulit suolalla, mustapippurilla ja ripauksella cayennepippuria.

Paista sipuleita, kunnes ne ovat muuttuneet pehmeiksi ja karamellisoituneet kauniin ruskeiksi.

Maista suolaisuus. Sipulit saavat olla reilusti suolaisia, sillä dipin suolaisuus tulee sipuleista.

Jäähdytä sipulit.

Sekoita kulhossa tuorejuusto, ranskankerma, majoneesi sekä sipulit.

Surauta tahna tasaiseksi dipiksi sauvasekoittimella.

Tarjoile dippi huoneenlämpöisenä. Jääkaappikylmässä se kovettuu eli jos teet dipin etukäteen ja säilytät sitä jääkaapissa, nosta dippi lämpenemään huoneenlämpöön ajoissa ennen tarjoilua.

Bonusdippinä loppuun vielä ystäväpiirissä "dippiasiana" tunnettu yli-iisi dippi: sekoita purkki kaupan valmista salsaa (juu juu, ei pitäisi käyttää valmistuotteita, mutta käytän silti aina välillä!) ja purkki maustamatonta tuorejuustoa, Philadelphiasta tulee paras koostumus.

Dippiasia toimii erinomaisesti ainakin nachojen kaverina!

Cocktail kokeilussa

Meiltä on puuttunut cocktail-shaker, vaikka lasiin meillä ei syljetä ja drinkeistäkin tykätään. Vara-aviomies on jo tässä kertana muutamana valitellut sheikkerin puutetta keittiövarustuksessamme, joten miettiessäni synttärilahjaa (aina yhtä vaikeaa!) kanssaeläjälle, päätin ostaa hälle sitten sen sheikkerin lahjaksi ja liittää kylkeen tykötarpeet ja reseptin johonkin kivaan cocktailiin.

Siispä lauantaiaamuna kanssaeläjää odotti keittiössä tällainen näky:

Maiden's Prayer

(1 drinkki)

2 senttilitraa London dry giniä

2 senttilitraa Cointreauta

2 senttilitraa sitruunamehua

2 senttilitraa appelsiinimehua

Jäitä

Laita sheikkeriin jäät ja mittaa kaikki ainesosat sekaan.

Sheikkaa kunnolla sekaisin.

Kaada viilennettyyn cocktail-lasiin.

Nauti!

En yleensä pidä erityisemmin ginistä tai ginipohjaisista drinkeistä, mutta tämä oli mukavan raikas, sopivan kirpeä ja muutenkin oikein kiva pikku drinkki. Ja tulipa käytettyä vähälle käytölle jääneitä cocktail-lasejakin!

Reseptin äärelle päädyin Esquiren sivuilla, jossa voi lukea myös tarinaa drinkkiin liittyen.

Banoffee

Pari viikkoa sitten iski himo banoffeeseen. Olen syönyt sitä useasti muiden tekemänä, mutten jostain syystä koskaan vielä ollut tehnyt itse tuota jokseenkin överiä herkkua. Muistin, että ainakin Ruokahommissa ollaan banoffeen ihanuutta hehkuteltu, joten suuntasin sinne virkistämään muistiani reseptin suhteen.

Sopivasti viikko sitten kahvittelin ex tempore -hengessä Ruokahommien Jannan kanssa Helsingissä, joten pääsin kysymään, josko olisi ihan kerettiläistä olla keittämättä banoffeeseen tulevaa toffeeta itse, vaan käyttää kaupasta valmiiksi keitettynä saatavaa versiota. Totesimme, ettei suurta eroa mahda olla, ja näin päätin säästää itseltäni keittelyn vaivan, vaikkei se tietysti suuri vaiva olisikaan ollut iskeä kondensoitua maitopurkkia kattilaan kolmeksi tunniksi keittymään.

Tarjoilin banoffeeta eilisissä kanssaeläjän synttärikemuissa, ja muutakin tarjottavaa oli tehtävänä sen verran, että pienikin vaivansäästö kannatti hyödyntää. Kanssaeläjä tahtoi kakuksi ihan perinteisen mansikka-kermatäytekakun, joten päätin että banoffee sai olla blogin synttärikakku, jota nauttiin viikon myöhässä. Peruspöperöä kun täytti 5 vuotta edeltävänä lauantaina.

Banoffee

Pohja:

300 grammaa digestivekeksejä

Reilu 100 grammaa voita

Täyte:

1 purkki kondensoidusta maidosta keitettyä kinuskia/toffeeta

2 desilitraa kermaa vispattuna

Vaniljasokeria

2-3 banaania

Kaakaojauhetta koristeluun

Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Voitele vuoka.

Murskaa keksit pohjaa varten muruksi. Sulata voi.

Sekoita sulanut voi keksimuruun ja painele muruseos vuoan pohjalle ja myös reunoille.

Nosta pohja jääkaappiin jähmettymään.

Jos keität toffeen itse, irroita kondensoidusta maitotölkistä etiketit ja laita se vesikattilaan kiehumaan alhaiselle lämmölle noin kolmeksi tunniksi. Lisää vettä välillä tarvittaessa.

Kun toffee on valmista, avaa tölkki varoen ja levitä toffee heti keksipohjalle. Tai levitä pohjalle valmiiksi toffeemuodossa ollut kondensoitu maito suoraan tölkistä ilman keittovaihetta.

Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta makusi mukaan vaniljasokerilla.

Leikkaa kuoritusta banaanista viipaleita ja asettele ne toffeekerroksen päälle.

Peitä toffee- ja banaanikerros kermavaahdolla.

Leikkaa toisesta kuoritusta banaanista viipaleita kermavaahdon päälle.

Sihtaa lopuksi vielä koristeeksi kaakaojauhetta.

Banoffee osoittautui oikein toimivaksi tarjottavaksi myös synttäribileissä, ja miksipä ei. Överiydessään se vaan on mielettömän ihana makea herkku. Taatusti teen toistekin, kunhan syömässä on useampi ihminen, sillä kovin montaa palasta tätä ei pysty kerralla vetämään.