maanantai 27. huhtikuuta 2009

Dippiä ja naposteltavaa

Viikonloppuna meillä täytettiin vatsaa tortilloilla. Täytteissä sinänsä ei ole juurikaan blogattavaa, koska täytteeksi paisteltiin jauhelihaa sekä kanasuikaleita ja pilkottiin erinäisiä rehuja. Salsakin tuli kaupan valmispurkista. Halusin kuitenkin kokeilla viime viikolla paikallisen sanomalehtemme Kalevan sivuilta silmiin hypännyttä avokadodipin ohjetta, joten sitäkin tortillojen väliin laitoimme.

Eilen illalla minun teki mieli vielä napostella ja intouduin tekemään itse perunalastuja porkkanan ja kurkun kaveriksi dippailuun. Ohjeena toimi vanha hyvä Pastanjauhajien ohjeistus, jota seuraten olen aikaisemminkin pottulastuja kotona tehnyt.

Joten vaikka dippi ja dippailtavat nautittiinkin meillä erikseen, ajattelin lykätä ne samaan bloggaukseen, kun kuitenkin voisivat löytyä vaikka yhtäaikaakin ruokapöydältä.

Avokadodippi
2 kypsää avokadoa
ainakin ruokalusikallinen ranskankermaa
chilijauhetta
puolikkaan sitruunan mehu
suolaa ja pippuria

Kuori avokadot ja poista niistä kivet. Paloittele avokadot pienemmäksi ja soseuta ne kulhossa joko sauvasekoitinta käyttäen tahi haarukalla. Jos ovat mukavasti kypsiä niin muussaantunevat haarukallakin, omani olivat harmillisesti vielä hiukan raakoja, vaikka ostinkin ne hyvissä ajoin ja koetin valikoida kaupasta kypsimmän oloiset kaverit.

Sekoita muussattujen avokadojen sekaan sitruunamehu, ranskankerma (minusta 1 ruokalusikallinen, joka alkuperäisessä ohjeessa oli, oli aika vähän, joten laitoin ainakin pari reilua ruokalusikallista) ja chili. Chiliäkin tumpsautin joukkoon ihan reilusti, koska ohjeenmukainen ripaus ei vielä maistunut mielestäni juuri miltään. Tai eihän sen chilin varmaan tarkoitus ole suuta polttaa tässä, mutta voisi se nyt ihan vähän sieltä seasta potkaista makuhermoon. Lisäksi rouhin myllystä mukaan pippuria ja suolaa. Maku jäi silti aika vaisuksi, mutta kyllä tämä siellä muiden täytteiden seassa upposi kitusiin. Saattoi tosin johtua niistä surkeista avokadoistakin. Joka tapauksessa dippikäyttöön laittaisin tähän ehkä ronskimmalla kädellä vielä chiliä ja pippuria ja suolaa.


Kotitekoisilla perunalastuilla voi huijata itseään ja ainakin kuvitella syövänsä terveellisempää versiota, kuin kaupasta ostetut. Rasvaa ja suolaahan näihinkin toki tulee, mutta uunipaistossa ei ehkä aivan niin paljon kuin upporasvassa paistettaessa ja ainakin on tuoreempaa tavaraa kuin kaupasta ostettuna. Ja se hyvä puoli näissä on, että en minä ainakaan kovin montaa pellillistä jaksa näitä tehdä, eli syöty määrä jää varmasti pienemmäksi kuin jos ostan kaupan megapussillisen.

Kotitekoiset perunalastut
1-2 perunaa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Uuni lämpiämään 180-200 asteiseksi. Kuori peruna(t) tai vaihtoehtoisesti jos kuoret ovat syötävässä kunnossa, niin pese vain kunnolla. Siivuta sitten peruna(t) esimerkiksi juustohöylällä ohuiksi siivuiksi. Asettele perunasiivut uunipellille leivinpaperin päälle. Yhdestä isosta perunasta saa noin pellillisen lastuja, jos ovat pienempiä niin sitten kahdesta. Sudi perunasiipaleet oliiviöljyllä kauttaaltaan ja rouhi pintaan suolaa ja pippuria. Muitakin mausteita on suotavaa käyttää, jos haluaa enemmän makua lastuihinsa tai muuten vaan vaihtelua. Itse olen käyttänyt muistaakseni ainakin ranskanperunasuolaa (tai jotain vastaavaa maustetta, jota kanssaeläjä oli joskus kaappiin ostanut) ja paprikajauhettakin olen kokeillut.

Sitten vain lastut uuniin ylätasolle noin 20 minuutiksi. Kannattaa välillä tarkistaa tilanne, etteivät vallan kärtsää ja mustu. Mutta tarkoitus siis olisi että saisivat rapean olomuodon eivätkä jäisi aivan lötkyröiksi. Itselläni yleensä osa silti jää vähän veltoiksi, kun muuten toiset jo rupeaisivat palamaan jos ei pois ottaisi. Jos öljyä on vielä kovasti paljon pinnassa, voi lastut käyttää lepäämässä talouspaperipedillä, joka imee enimmät rasvat pinnasta pois.


Sitten vain tyytyväisenä mussuttamaan perunalastuja vähän paremmalla omalla tunnolla kuin teollisempia versioita syödessään. Itse dippailin näitä sekä porkkana- ja kurkkusuikaleita tällä kertaa kevyeen kermaviiliin, johon oli sekoitettu tylsästi kaupan Taco-dippimausteseos.

4 kommenttia:

Rosmariini kirjoitti...

Mukavan rapsakoilta nuo lastut tuossa kuvassa näyttävät.

En ollut tuota Kalevan kisakatsomoartikkelia jostain syystä huomannutkaan. Makoisia juttuja, tosin banaanimajoneesi kuulostaa ehkä näin äkkiseltään ajateltuna vähän turhan eksoottiselta. :) Tämänpäiväinen kraanavesijuttu on kerännyt muuten huikean määrän kommentteja!

Virpi kirjoitti...

Aina välillä Kalevankin Ruoka-sivut tarjoavat mukavia vinkkejä kokeiltavaksi asti :)

Kyllähän nuo tavallista ihmistä koskettavat aiheet, mielellään sellaiset joista voi tuohtua, saavat aikaan melkoisen kommenttirynnäkön! Mutta onhan tuo totta kai melkoista rahastusta laskuttaa hanavedestä eurotolkulla.

Hanna Takala kirjoitti...

Ranskankerma sopiikin varmaan avokadoon kuin nenä päähän, pitääpä jonain kauniina päivänä koetella tätä dippiä.

Virpi kirjoitti...

No kyllä se mukavasti minusta sopi joukkoon, koostumuksestakin tuli miellyttävämpi kun tuota ranskankermaa heitti sekaan :)