torstai 3. syyskuuta 2009

Omenaherkkuja

Vierailimme kesäloman viimeisellä viikolla sisareni ja hänen miehensä luona Pirkanmaalla. Heidän talonsa puutarhassa kasvaa vaikka mitä ihanuuksia; luumuja, herukoita, vattuja, omenoita! Oli ihana aamulla tepastella vain puutarhasta hakemaan tuoreita marjoja aamupalapöytään ja kanssaeläjä oli vatuista erityisen mielissään. Kotiinviemisiksi nappasimme mukaan ison pussillisen pieniä, kirpeitä punaposkisia omenoita.


Omenoista täytyi sitten tietysti kotona päästä kokkailemaan jotakin ja todella yllätyksettömästi mieleen tupsahti ensimmäisenä omenapiirakka. Aikani netistä omppupiirakoiden ohjeita plärättyäni päätin ottaa varman päälle helpon oloisella ohjeella,joka löytyi Hellapoliisista.

Omenapiirakka
(uunipellillinen)

4 kananmunaa
3 desilitraa sokeria
4,5 desilitraa vehnäjauhoja
2 teelusikallista leivinjauhetta
1,5 desilitraa maitoa
1 desilitra öljyä tai saman verran margariinia/voita sulatettuna
Omenoita viipaloituna (ei tarvitse kuoria, jos käytät kotimaisia, poista vain siemenkodat)
Sokeria
Kanelia

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

Sekoita keskenään kuivat aineet. Vatkaa kulhossa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sitten kuivat aineet ja niiden jälkeen maito sekä rasva. Sekoita taikina.

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Lado taikinan päälle omenaviipaleita. Ripottele päälle sokeria ja kanelia.

Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Tarjoile esimerkiksi vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen (tai molempien!) kanssa.


Ohje oli ihanan yksinkertainen, joten edes minä en onnistunut kämmäämään sen kanssa mitään. Piirakasta tuli varsin maistuvaa ja sitä syötettiin parillekin kahvittelijavieraalle. Loput odottelevat pakkasessa huomista kanssaeläjän perheen vierailua.

Omppuja oli piirakan teon jälkeen jäljellä vielä reilu kilo. Päätinkin keitellä niistä omenasosetta, jotta tulevat käytetyiksi. Otin vinkkiä omenahillokkeen/soseen tekemiseen useammaltakin nettisivulta, joten en linkitä tähän nyt mitään erityistä ohjetta.

Omppusose

Reilu kilo kirpeitä pieniä punaisia kotimaisia omenoita
1,5 desilitraa hillosokeria
Vettä

(Pakastepusseja soseen pakastukseen tai lasipurkkeja säilytykseen)

Huuhdo omenat. Lohko kattilaan kuorineen, ilman siemenkotia. Lorauta kattilan pohjalle vettä. Vettä ei tarvitse olla kovinkaan paljon, ei edes niin että kaikki omenat peittyisivät. Itselläni oli ehkäpä omenakerroksen puoliväliin vettä ja soseesta tuli aika löysää.

Laita omput kattilassa liedelle ja liesi miedolle lämmölle. Kun omenoista ja vedestä alkaa nousta hieman höyryä, lisää sokeri. Itse laitoin tälle määrälle tuon 1,5 desiä hillosokeria ja soseesta tuli makeaa, muttei imelää. Ehkä kuitenkin hitusen vähemmänkin riittää, varsinkin jos omenat eivät ole erityisen kirpeitä. Sekoittele sokeri omppujen sekaan ja anna omenoiden muhia miedolla lämmöllä siiheksi, että alkavat soseutua.

Ota soseutuneet omenat pois liedeltä ja anna niiden hieman jäähtyä. Ota sitten esimerkiksi sauvasekoitin ja soseuta vielä hieman lisää. Tämän jälkeen soseen voi valutella vaikkapa siivilän läpi, jolloin kuoret ja muut ikävät sattumat jäävät sihtiin ja soseesta tulee tasaista. Tai jos omistat soseutuskoneen, niin tietysti kannattaa käyttää sitä. Anna soseen vielä jäähtyä hieman ja pakkaa pakastepusseihin ja pakastimeen tai purkita.


Valmiiseen omenasoseeseen tuli todella kaunis väri, kun punaiset kuoret olivat mukana keitttelyvaiheessa. Kaikkea sosetta en malttanut heti pakastaa, vaan jätin sitä kippoon samantien nautittavaksi. Sose pääsikin myöhemmin paistetun pannukakun kaveriksi. Nam.

2 kommenttia:

Terhi kirjoitti...

Hyvä, että omenat maistuivat ja tulivat käytettyä! Harmi, että asutte sen verran kaukana, ettette kovin usein pääse niitä hakemaan. Omppuja kun nimittäin riittää...

Virpi kirjoitti...

Maistuivat ja tulivat käytettyä, kiitos vaan!
Matka tosiaan on sen verran pitkä, ettei ihan tuosta vaan pääse puutarhaa verottamaan, harmi kyllä.

Kiva oli kuitenkin päästä maistelemaan puutarhan antimia tämänkin verran :)