keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Kuvun täytettä karppikavereille

Lähipiirissäni useampikin henkilö on jo jonkin aikaa karppaillut eli elänyt vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Koska tapoihini kuuluu huomioida mahdollisimman hyvin vieraisilla käyvien ihmisten ruokavaliot, olen koettanut vääntää jotain karppaajallekin sopivaa tarjottavaa.

Suolaista piirakkaa on tullut tehtyä jo kahtenakin versiona ja molemmat ovat onnistuneet varsin hyvin. Pohjassa hyödynsin samaa ohjetta, millä olen tavallisiakin suolaisia piirakoita tehnyt, mutta korvasin jauhot vain soijajauhoilla ja hitusella ruisjauhoja.

Savuporo-aurajuustopiirakka karppipohjalla

Pohja:
150 grammaa soijajauhoja
75 grammaa ruisjauhoja
125 millilitraa oliiviöljyä
0,5 teelusikallista suolaa
0,6 desilitraa kylmää vettä

Täyte:
1 sipuli
150 grammaa savuporoa
2 desilitraa juustoraastetta
Aurajuustoa
2 desilitraa kermaa
2 desilitraa maitoa
4 kananmunaa
Mustapippuria, öljyä

Pohjan kaikki ainekset sekoitetaan keskenään tasaiseksi taikinaksi. Taikina painellaan käsin voideltuun piirakkavuokaan (myös reunoille). Pohja laitetaan jääkaappiin odottelemaan täytettä.

Porotäytteeseen sain idean Pastanjauhajien lempiruokakyselyn vastauspostauksesta. Täytteen sipuli silputaan ja kuullotellaan sipulisilppua öljyssä pannulla hetki, kunnes sipuli hieman pehmenee. Jos käytät savupororouhetta, kuten itse tein, voit lämmittää sitäkin sipulin kanssa pannulla hetkisen. Jos käytät savuporoleikkelettä, sen voit leikata vaan suikaleiksi sipulin kuullottuessa.

Sekoita kerma, juustoraaste, munat ja maito. Mausta seos mustapippurilla. Suolaa ei tarvitse lisätä, sillä savuporossa ja aurassa sitä on riittämiin.

Levitä piirakkapohjalle savuporo-sipuliseos sekä murustele sekaan aurajuustoa. Kaada täytteen päälle kerma-muna-maito-juustoseos.

Paista piirakkaa 180 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes täyte vaikuttaa hyytyneen tai piirakka on saanut kauniin värin.


Karppipohja toimi yllättävän hyvin. Reunoilla piirakkataikinan maun erotti normaalista vehnäjauhoista tehdystä pohjasta, mutta täytteen kanssa syödessä eroa ei oikeastaan edes huomannut. Rakennekin oli yllättävän toimiva, tosin hiukkasen murenevaisempi kuin perustaikinassa. Poropiirakka maistuu hyvin myös kylmänä, ellei jopa paranna makuaan seuraavaan päivään.

Sieni-kasvis-aurapiirakka karppipohjalla

Pohja sama kuin edellisessä poropiirakassa

Täyte:
1 sipuli
1 purkillinen Pirkan säilykekanttarelleja
1 purkillinen Pirkan herkkusieniviipaleita lasipurkissa
Pakastevihannessekoitusta
Aurajuustoa
(Aurinkoinen Provence-maustekoitusta)
Öljyä/voita

2 desilitraa kermaa
3 kananmunaa
Juustoraastetta (raastoin joululta jääneen savucheddarin jämät ja sen kaveriksi parmesania, joten voimakkaamman makuinen juusto toimii tässä hyvin)
Mustapippuria

Tehtyäsi pohjan jääkaappiin odottelemaan, siirry täytteen valmistukseen. Silppua sipuli. Kuullota pannulla rasvassa sipulisilppua hetki, lisää sitten sekaan myös sienet. Kuullottele seosta, kunnes sienistä on haihtunut nestettä. Lisää sekaan pakastevihannespussin jämät (en muista mitä seosta käytin, mutta ainakin paprikaa siinä oli). Anna vihannesten sulaa ja lämmetä. Mausta seos, itse käytin Meiran Aurinkoista Provencea, mutta ylipäätään jotain pippuria ja yrttimaustetta ehkä kannattaa laittaa.

Murustele piirakkapohjan päälle auraa ja kaada sieni-sipuli-kasvisseos päälle.

Sekoita kerma, munat ja mustapippuri. Kaada seos piirakan täytteiden päälle. Lisää päällimmäiseksi vielä juustoraaste, jota voit vielä hieman sekoittaa täytteen joukkoon, jottei jää pelkäksi juustokuorrutteeeksi pinnalle vaan sulaa mukavammin piirakan joukkoon.

Paista 225 asteessa 20-30 minuuttia.


Piirakka upposi hyvin sekä veljelleni, veljeni vaimolle että äidilleni, joista kukaan ei ole sieniruokien ylin ystävä. Piirakka oli yllättävänkin maukas, odotin laimeampaa makuelämystä. Epäilen, että se oli juustojen ansiota. Joka tapauksessa varsin toimiva täyte, jota varmaan sovellan jatkossakin. Piirakkapohja onnistui myös toisella koettamalla, joten ilmeisesti suhde soijajauhojen ja ruisjauhojen kesken oli onnistunut.

Karppaajan juustoleipäset
(ohje karppaus.infosta)
4 annosta

2 kananmunaa
1,5 desilitraa mantelijauhetta
2 desilitraa juustoraastetta
1-2 teelusikallista leivinjauhetta

Sekoita kaikki ainekset keskenään sekaisin. Tee vaikka lusikan avulla taikinamassasta kasoja leivinpaperoidulle uunipellille. Jätä leviämisvaraa.

Paista 225 asteessa, kunnes ovat kauniin ruskeita. Tähän meni meidän uunilla noin 6-8 minuuttia, eli kauaksi aikaa näitä ei kannata uuniin unohtaa.

Tein itse taikinan tuplana ja kaikki leipäset katosivat yhden illan aikana, maistuivat siis muillekin kuin karppaajille. Itseäni yllätti, ettei manteli maistunut näissä oikeastaan ollenkaan, vaan maku oli hyvinkin neutraali. Näiden kanssa kannattaakin laittaa tarjolle esimerkiksi tuorejuustoa tai muita "leivän päällisiä". Karppaajaystävä innostui näiden leipämäisyydestä kovasti, joten jos karppaaminen ajatuksena houkuttaa, mutta leivästä luopuminen aiheuttaa epäröintiä, kannattaa näitä ainakin kokeilla.

2 kommenttia:

Liina kirjoitti...

pihistän ohjeet itselleni :) (mutta en esitä ominani, lupaan!)
hyvältä näyttää. eritoten piirakkapohja on tervetullut, mutta kuka noita leipäsiä voisi vastustaa?

mutta kerro vielä avuttomalle, saako soijajauhoa ihan tavan kaupoista?

Virpi kirjoitti...

Pihistä vaan, enhän määkään näitä ihan omasta päästä ole keksinyt, soveltanut vaan muiden ohjeita :)

Piirakka tosiaan oli yllättävän toimiva. Ja kyllä soijajauhoja saa varmasti kaikista isommista kaupoista, omani ostin muistaakseni Oulussa Stockan herkusta, mutta oon nähnyt niitä kyllä monessa muussakin kaupassa. Ja jos täällä niitä saa aika hyvin, niin Helsingissä varmaan jokapaikasta :)