lauantai 3. huhtikuuta 2010

Porttermarinoitua hirveä

Tätä aivan mainiota portterilla marinoitua hirveä on tehty meillä kahteenkin otteeseen - ensimmäisen kerran jo viime vuonna pyhäinpäivän aikaan. Ohje on peräisin Sillä sipulin Merituulin ja Jukan naapurin anopilta eli resepti on kiertänyt jo melko pitkän matkan tultuaan meidän ruokapöytään asti. Kiitos internetin, tämäkin on mahdollista :)

Muistin yhtäkkiä eilen hehkutettuani tätä reseptiä eräälle ystävälleni, että en olekaan muistanut blogata sitä. Ajattelin tehdä sen nyt hyvin jälkikäteisesti (siis kokkaukseen nähden, kuvat ovat huonoja ja peräisin sieltä pyhäinpäivän aterialta), jotta voin levittää tämän huipun reseptin ilosanomaa.

Portterihirvi

Noin kilon kokoinen hirvipaisti
1 pullo portterolutta
Noin 0,5 desilitraa mustaherukkamehua
Vajaa desilitra soijakastiketta
Timjamia
Katajanmarjoja (noin 6 kpl)
Kokonaisia mustapippureita (noin 6 kpl)
2-3 lihaliemikuutiota tai vastaavasti fondia
2 isoa valkosipulinkynttä
1 iso sipuli
(Paistopussi)

Kastike
Hirvipaistin paistolientä
2 desilitraa kermaa
(2 ruokalusikallista Maizenaa suurustukseen, jos tarvitsee)

Laita paisti jäisenä paistopussiin. Lisää pussiin marinadin nesteet eli olut, soijakastike ja mustaherukkamehu. Litistä valkosipulinkynnet ja lohko sipuli sekaan. Lisää myös mausteet. Anna paistin marinoitua pussissa jääkaapissa yön yli. Kääntele pari kertaa, jotta marinadia varmasti imeytyy tasaisesti joka puolelle paistia.

Valuta ylimääräiset marinadit pois pussista juuri ennen paistamista. Kypsennä hirveä noin 165 asteessa, kunnes paistomittari näyttää 75 astetta.

Liruta pussista paistin paistoliemet kattilaan. Keitä hieman kokoon. Lisää kerma. Jos kastiketta ei keitetä kokoon, sen voi suurustaa Maizenalla. Silloin Maizena kannattaa sekoittaa kylmän kerman sekaan ja suurustaa kastike siten.

Paistin ja kastikkeen kanssa tarjoiltiin ihan vaan keitettyjä puikulaperunoita sekä muistaakseni timjami-porkkanoita. Siis pakasteesta baby-porkkanoita, jotka paistelin voissa pannulla ja maustoin timjamilla.

Paisti on kadonnut kovin vikkelästi parempiin suihin molemmilla kerroilla kun sitä on meillä valmistettu. Tämä resepti jää kyllä meille vakiokäyttöön, sillä tällä ohjeella hirvestä tulee jotenkin erityisen maukasta. Kiitos siis vielä Sillä sipulilan naapuriin hyvästä reseptistä!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.