maanantai 19. huhtikuuta 2010

Vuohenjuustoiset miittiviemiset

Lauantaina vietimme jälleen hulvatonta ruoka- ja juomapitoista iltaa Pastanjauhantapajalla. Jauhajien, Vegemisten tyttöjen ja kokkaavan diplomi-insinööri Pekan lisäksi paikalla oli muutama muu foodie.

Varsinaista teemaa tapaamisella ei ollut, mutta grillikausi tuli kuitenkin samalla korkattua. Joskin suurin osa varsin runsaista tarjoiluista oli muuta kuin grilliruokaa. Uskaltauduin muun muassa ensimmäistä kertaa eläissäni maistamaan sinisimpukoita - ja yllätyksekseni ne olivatkin ihan hyviä (kun yleensä ottaen simpukat eivät ole vielä koskaan tehneet meikäläiseen hyvää vaikutusta).

Itse osallistuin ruokapuoleen uusintaotoksella Nina Lincolnin suklaakakkua. Tällä kertaa käytin Ruokahommia -blogin Jannan vihjeestä tummaa suklaata (Lindtin 70 %) ja se kyllä teki kakusta suklaisemman ja vähemmän imelän. Kakun lisäksi vein mukanani poronjauhelihasta tehtyjä lihapullia, ranskalaishenkistä aurinkokuivatuilla tomaateilla ja vuohenjuustolla maustettua leipää sekä paprika-vuohenjuustosalaattia. Grilliin meidän osalta pääsivät parit erilaiset bratwurstit.

Ranskalainen tomaatti-vuohenjuustoleipä
(Glorian ruoka & viini 3/2010)

4 kananmunaa
2 desilitraa maustamatonta jogurttia
1 teelusikallinen sokeria
0,5 teelusikallista suolaa
2 teelusikallista kuivattua basilikaa
0,75 teelusikallista mustapippuria
4,5 desilitraa vehnäjauhoja
2 teelusikallista leivinjauhetta
100-150 grammaa vuohenjuustoa
0,75 desilitraa aurinkokuivattuja tomaatteja
1 ruokalusikallinen aurinkokuivattujen tomaattien öljyä

Lisäksi:
Pehmeää voita leipävuoan voiteluun
Koristeeksi leivän pinnalle kurpitsansiemeniä

Glorian varsinaisessa ohjeessa leipään laitettiin 100 grammaa emmental-juustoa kuutioituna ja desin verran täytettyjä oliiveja noiden aurinkokuivattujen tomskujen lisäksi. Minulla oli paljon vuohenjuustoa, joten käytin sitä kun ohje vihjasi että noita leivän sattumia voi vaihdella ihan mielensä mukaan. Oliivit vaan jätin pois tällä kertaa. Itse käytin Pirkka Parhaat -sarjan aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja, jotka olivat kätevän kokoisia eikä niitä tarvinnut pilkkoa pienemmäksi. Lisäksi niiden yrttinen säilöntäöljy sopi ihanasti leipään. Leivän pinnalle alkuperäisohje kehoittaa laittamaan pinjansiemeniä, mutta ne olivat sekä minun kaapistani että lähikaupasta loppuneet, joten käytin kurpitsansiemeniä.

Pane uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Voitele leipävuoka pehmentyneellä voilla. Jos haluat tarjota leivän paperikääreessä, vuoraa vuoka leivinpaperilla. Leikkaa leivinpaperiin kulmiin viillot, jotta se asettuu paremmin vuokaan ja leikkaa sitten vuoan reunojen yli menevät osat leivinpaperista pois.

Laita kananmunat kulhoon. Riko munien rakenne. Lisää sitten sekaan jogurtti (käytin Bulgarian ruokajogurttia) sekä mausteet ja sekoita tasaiseksi.

Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin, ja lisää jauhoseos taikinaan. Nostele sekaan aurinkokuivatut kirsikkatomaatit (tai jos laitat tavallisia aurinkokuivattuja tomaatteja, niin pilko hieman pienemmiksi) sekä murustele joukkoon vuohenjuustoa. Lorauta joukkoon myös tomaattien säilöntäöljyä. Sekoita.

Kaada taikina vuokaan (ja tasoita pinta). Ripottele päälle joko pinjansiemenet tai kurpitsansiemenet. Paista leipää uunin keskitasossa noin tunti (minä pidin leipää uunissa noin 50 minuuttia, jonka jälkeen pinta alkoi näyttää siltä että pidempään ei ehkä kannata pitää).

Leivän kannattaa antaa jäähtyä vuoassaan ennen kumoamista. Parhaimmillaan leipä on paistopäivänä, mutta sitä voi säilyttää myös jääkaapissa ja sitten paahtaa tai lämmittää sen ennen nauttimista.

Leipä maistui herkulta ihan sellaisenaan, koska rakenne tosiaan oli pehmeä ja maistuva sisältäkin. Rakennetta voisi ehkä kuvailla muffinssimaiseksi. Ohje nimittää tätä myös kakuksi. Leipä oli hauskannäköinen tomaatti- ja juustosattumineen. Eikä se hassumpaa ollut tarjolla olleiden Rosmariinin tekemän tsatsikin ja Vegemisten Kaverin tekemien parin tahnankaan kera!

Paprika-vuohenjuustosalaatti
(ohje Vähällä vaivalla salaatteja -kirjasta, 4 hengelle)

2 punaista paprikaa
2 vihreää paprikaa
2 keltaista tai oranssia paprikaa
Vinaigrettea tai yrttivinaigrettea
6 kevätsipulia
1 ruokalusikallinen kapriksia
200 grammaa vuohenjuustoa (kuori poistettuna)

(Koristeeksi pilkottua sileälehtistä persiljaa)

Esilämmitä uunin grillivastus kuumaksi. Asettele paprikat uunipellille, nosta pelti mahdollisimman lähelle grillivastuksia ja grillaa paprikoita aina välillä käännellen, kunnes kuoret ovat mustuneet. Siirrä sitten paprikat kulhoon, peitä kulho kostealla liinalla ja anna jäähtyä, kunnes voit käsitellä paprikoita.

Kuori paprikat. Kuorten pitäisi irrota tässä vaiheessa ihan helposti vetämällä, mutta voit käyttää apuna myös pientä veistä. Leikkaa sitten paprikat kahtia kulhon päällä, jotta saat talteen niistä irtoavan nesteen. Poista paprikoista siemenet ja kodat. Leikkaa paprikat ohuiksi suikaleiksi.

Asettele paprikasuikaleet tarjoiluastiaan ja lorauta niistä aiemmin talteen otettua nestettä hieman päälle. (Ohje käskee kaataa kaiken, mutta minulla tätä oli ainakin paprikoiden määrään nähden niin paljon, etten viitsinyt laittaa kaikkea.)

Tee vinaigrette. Resepti ei ohjeistanut tähän, mutta itse sekoitin oliiviöljyä, vaaleaa balsamicoa, sitruunamehua, suolaa ja mustapippuria. Lorotin sitten kastiketta paprikoiden päälle. Ohjeen mukainen määrä on aika iso 1,25 desilitraa, itse laitoin ehkä sen puoli desiä jos sitäkään.

Silppua kevätsipuli ja ripottele se paprikoiden joukkoon. Laita sekaan myös kaprikset ja murennettu vuohenjuusto. Silppusin persiljan sijasta tuoretta basilikaa muiden ainesten joukkoon.

Jos et tarjoile salaattia heti, peitä tarjoiluastia ja nosta jääkaappiin.

Salaatti sopisi mielestäni aika kivasti esimerkiksi grillatun lihan kaveriksi, joten grillikauden lähestyessä tätä voisi tehdä toistekin tarjolle. Tällä kertaa tätä tuli lapattua lautaselle vähän kaiken kanssa.

Muiden ruokatuotoksista itselläni ei ole kuvia, mutta eiköhän niitä ilmesty Pastanjauhantaan lähiaikoina. Meikäläisten viemien sapuskoiden lisäksi illan aikana nautittiin ainakin itsetehtyjä crackereita kahdella eri tahnalla, minihampurilaisia tykötarpeineen, tsatsikia, ihanaa salaattia homejuustokastikkeella, jo mainittuja sinisimpukoita voi-valkoviinikastikkeessa, mojito-sorbettia, pizzan ja piirakan välimuotoa creme fraichella ja pekonilla, sienirisottoa, kaljapersekanaa, valkosipuliperunoita, grillattua halloumia sekä pavlovaa.

Ruokaa oli niin valtavasti, että toivottavasti nyt ei päässyt mitään unohtumaan listalta. Joka tapauksessa kaikki oli taas vallan herkullista ja eipä tuo juomapuolikaan kovin vähäiseksi jäänyt. Eilen saikin tuntea railakkaan illanvieton nurjan puolen, mutta eilisen illan hauskat muistot onneksi auttoivat sen kestämään. Myös kanssaeläjällä oli tällä(kin) kertaa niin hauskaa, että kiitän hänen ja omasta puolestani kaikkia osallisia ja jäämme odottamaan taas innolla seuraavaa kertaa!

4 kommenttia:

Rosmariini kirjoitti...

Kiitosta vaan teille kumpaisellekin loistoseurasta sekä aina yhtä maukkaista ruokatuomisista.

Olitte kyllä ihan superihkuja yhteisen lautasenne äärellä. ;)

Virpi kirjoitti...

Eikä kun kiitos teille taas tilan tarjoamisesta yhteiseen kekkeröintiin! :) Olin taas kuin kotonani.

Pitäs vissiin useammin syödä yhteiseltä lautaselta!

Universumi kosti kyllä sunnuntaina lauantain hauskuudet ja kanssaeläjä oli onnistunut istumaan yöllä mun rillitkin rikki, mutta oli se sen arvoista kuitenkin :)

Tusla kirjoitti...

Hih, meilläkin ehdittiin jo kokeilla tuo kakku-leipä. Oli ehdottoman namia.

Mua jäi jotenkin kutkuttelemaan myös ne GRV:n kahvikakut. Muta kuka ihme ne kaikki meillä söisi? :)

Virpi kirjoitti...

Tusla: oli kyllä helppo ja hyvä tuo leipäkakkuresepti!

Sama vika, leivonta ois kivaa mutta kuka yleensäkään meillä niitä kaikkia ehtisi syödä?! Kahdestaan ei ehdi kovin suurta määrää leivonnaisia tuhota siinä ajassa kuin ne vielä säilyvät hyvinä.