maanantai 2. toukokuuta 2011

Koko vappu grillaten

Vielä perjantaina eli vappuaaton aattonakaan minulla ei ollut kovin selvää käsitystä vappusuunnitelmistani. Vapun teemaksi muodostui lopulta grillaaminen; perjantaina sain kutsun ystävien luokse aloittamaan Weber-kausi (asiasta enemmän Pekan blogissa), lauantaina iltapäivän puistovisiitin jälkeen päädyimme grillaamaan meillä ja vielä vappupäivänä kävimme grillaamassa brunssia eräiden toisten ystäviemme luona. Jotain tuli sentään itsekin kokattua mutta tässäpä kuvapainotteinen vappukatsaus kuitenkin.

Vappuaaton iltana keittiössämme poksauteltiin kaksikin kappaletta Bollinger-pulloja, joista ystävällisesti tarjoiltiin lasillinen myös meikäläiselle. Itselläni oli vappukuohuvana espanjalaista luomucavaa.

Tekaisin vapuksi muun muassa cheddarilla höystettyjä lihapullia. Taikina syntyi yksinkertaisesti sekoittamalla 800 grammaa naudan paistijauhelihaa, 1 silputtu keskikokoinen punasipuli, 1 kananmuna, noin 200 grammaa cheddaria raastettuna ja maustamalla taikina suolalla, pippurilla ja paprikajauheella.

Grillatut parsat pekonilla olivat vapun teemaeväs, sillä näitä tuli syötyä kolmena eri kertana vapun mittaan. Vappuaaton parsoille hollandaise-mestariksi paljastunut ystävä tekaisi kastikkeen. Pienistä liekittymisistä huolimatta hyviä olivat!

Sekä minä että vara-aviomies T olimme ostaneet juustoja joita sitten vappuaaton mittaan nautittiin. Suurimmaksi suosikiksi kohosi tryffelitahnatäytteinen brie. Muita lautasen juustoja olivat ihan perusbrie, Kolatun Ruska-munajuusto, itävaltalainen kova juusto (tarkempi nimi hukkui kääreen mukana), cheddar sekä itävaltalainen viherhomejuusto.

Halusin tehdä perunasalaatin sijasta jotain muuta salaattia ja päädyin tekaisemaan coleslaw'ta, mutta pikkuisen tuunattuna versiona. Reseptin nappasin Anzkulta.

Pähkinäinen coleslaw

400 grammaa (varhais)kaalia
1 isohko porkkana
1 palsternakka
1 isohko omena
150 grammaa suolapähkinöitä

Kastike:
1,5 desilitraa majoneesia
1,5 desilitraa kermaviiliä
2-3 ruokalusikallista valkoviinietikkaa
2-3 ruokalusikallista hunajaa
2 teelusikallista Dijon-sinappia
Suolaa, mustapippuria

Kuori ja raasta porkkana, palsternakka ja omena. Suikaloi kaali.

Sekoita kaali, porkkana, palsternakka ja omena sekaisin kulhossa.

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja lisää sitten salaatin joukkoon, sekoita huolellisesti.

Anna maustua kylmässä ennen tarjoamista. Lisää suolapähkinät kun asetat salaatin tarjolle.

Coleslaw onnistui tosi hyvin vaikka tekaisin sen hirveässä kiireessä perjantai-iltana yön yli maustumaan jääkaappiin. Salaatti oli toinen vapun hittituotteista ja keräsi runsaasti kehuja. Kuskasin loput salaatista vielä vappupäivän brunssille isäntäväen toiveesta.

Vappuaattoillan pääruokana toimi megalomaaninen burger. Omatekoisten sämpylöiden sisään paistettiin grillissä kunnon pihvit (itsejauhetusta jauhelihasta) ja lisänä oli aimo kasa cheddaria sekä pekonia. Ihanan överiä!

Vappuaaton jälkiruokana toimi hatusta vetäisemäni moussemainen juttu, joka muotoutui periaatteella "mitäs meillä täältä jääkaapista löytyykään".

Minttusuklainen mascarponevaahto tahi -mousse

1 purkillinen mascarponea
Noin 3 desilitraa kuohukermaa
Raakaruokosokeria
Hunajaa
Noin 150 grammaa tummaa minttusuklaata (Marabou premium)
(Minttuesanssia)

Vatkaa kerma ja raakaruokosokeri vaahdoksi (makeutuksen määrä riippuu omasta mausta, hirveästi tähän ei tarvitse laittaa). Mausta kermavaahto halutessasi minttuesanssilla.

Sekoita mascarponen joukkoon noin pari teelusikallista juoksevaa hunajaa.

Yhdistä kermavaahto ja mascarpone.

Paloittele suklaa kattilaan ja lorauta sekaan parin ruokalusikallisen verran kuohukermaa. Sulata suklaaseos mutta nosta kattila heti pois levyltä kun olet saanut kastikemaisen koostumuksen aikaan. Anna jäähtyä hieman.

Sekoita minttusuklaakastike mascarpone-kermavaahdon joukkoon. Siirrä jääkaappiin odottamaan tarjoilua.

Koostumuksesta tuli ihanan kuohkea ja maku oli todella hyvä. Tarjoiluvaiheessa voi raastaa pinnalle vielä (minttu)suklaata.

Vappupäivän brunssista osasi nauttia kun oli ensin pyöräillyt muutaman kilometrin vesi-, räntä- ja raekuurojen siivittämänä. Tarjolla oli coleslaw'n, couscous-salaatin ja erilaisten makkaroiden lisäksi perunasalaattia, kasvisvartaita, pihvejä, lihavartaita, homejuustotäytteisiä ja pekoniin käärittyjä herkkusieniä, paahdettua punajuurta, pekoniin käärittyä parsaa ja jonkinlaista kylmää kermaviili/jogurttipohjaista kastikettakin. Juomina oli valkoista ja punaista viiniä, simaa ja limsaa.

Brunssin jälkiruokana tarjoiltiin vaniljakahvia, teetä sekä muffinssimuotoon tehtyä mutakakkua karpaloilla ja kermavaahdolla.

Vappu sisälsi siis runsaasti hyvää ruokaa ja vielä parempaa seuraa. Kiitos kaikille vapunviettoon osallistuneille, oli huippukivaa! Samalla onnittelen itseäni taktisesti onnistuneesta kesälomapäivän ottamisesta ja nautin tämän päivän vielä vapaalla olosta ennen arkeen laskeutumista.

2 kommenttia:

Janna kirjoitti...

Oijoi, kylläpä on ollu melkoset setit teillä! Onneks mulla oli maha täys tätä lukiessa :D Pitää kokeilla tota pähkinäistä coleslawta! Ja tota minttusuklaa-mascarponesettiä, kuulostaa niiiiiin hyvältä.

Virpi kirjoitti...

Joo ei ollu hirveesti nälkä missään vaiheessa vappua kyllä näillä eväillä :)

Suosittelen testaamaan sekä coleslawta että minttusuklaajuttua, olivat superhyviä molemmat (ja helppoja)!