Makuja Milanosta

Olin vara-aviomieheni T:n kanssa viikon reissussa Pohjois-Italiassa. Päämajapaikkamme sijaitsi Milanossa ja sieltä teimme retkiä ympäriinsä. Yön yli reissun teimme Venetsiaan ja päiväretket Lago Maggiorelle Bavenoon sekä Bergamoon. Sää suosi lähes koko matkan ja olikin ihanaa käynnistää kesäloma heti reissulla; lomafiilikset sai nopeammin aikaan kuin kotimaassa.

Stressasin jonkin verran etukäteen ruokailuja Italiassa, sillä mietin miten hienosti ravintoloihin pitää pukeutua (italialaiset ja etenkin milanolaiset kun ovat muotitietoista ja ulkonäöstään tarkkaa porukkaa) ja miten sitten kuuluisi syödä? Tuleeko joka kerta syödä kaikki ruokalajit (antipasto, primo, secondo, dolce...) vai käykö jos valikoi joitakin sieltä täältä ruokalistaa? Entä ruokalistat, mitä jos en tajua niistä mitään ja tilaan joka kerta vahingossa jotain tosi erikoista? Miten kommunikaatio, enhän minä osaa paria sanaa enempää italiaa ja jos ne eivät siellä puhukaan englantia?

Noh, stressasin turhaan. Ravintoloissa en ainakaan huomannut kenenkään katsovan pahasti vaikka välillä päällä oli varsin arkiset reissukamppeet ja jalassa mukavat, joskin ihan siistit sandaalit. Kielimuuri ei käynyt ylitsepääsemättömäksi missään vaiheessa vaan aina ne tilaukset jotenkin saatiin hoidettua. Vain kerran sain eteeni ruokaa joka ei ollut sitä mitä luulin tilanneeni. Ja kukaan ei vaikuttanut pitävän meitä outoina tai paheksuvan vaikkemme syöneet itseasiassa kertaakaan neljää tai enempää ruokalajia vaan "vain" kaksi tai kolme ruokailukerrallaan.

Milanolaiset baarit ovat kehittäneet oman baariruokailukulttuurinsa. Monissa paikoissa on tapana tarjota erilaisia snackseja tai ihan jopa buffetillinen ruokia drinkkien kylkiäisinä happy hour -aikaan töiden jälkeen ja ennen varsinaista päivällisaikaa. Saimme yhden näytteen näistä baarinaposteltavista heti maanantai-iltana kun istahdimme testaamaan lasilliset italialaista spritz-drinkkiä. 5 euron drinkin hintaan sisältyi bruschettoja, pastasalaattia ja jonkinsortin sipsejä.

Ennen matkaa olin plärännyt muun muassa TripAdvisoria erinäisten vinkkien toivossa. Olin napannut talteen esimerkiksi kyseisen sivun arvostelujen mukaisen Milanon top 5 -ravintoloiden listan. Listan ykkösenä keikkuu ehkä hieman yllättävästi afrikkalainen ravintola Warsa (Via Melzo 16). Harvemmin on tarjolla mahdollisuus päästä syömään afrikkalaista sapuskaa, joten aloitimmekin Italia-viikkomme syömällä jotain aivan muuta kuin italialaista ruokaa.

Warsassa oli kiva tunnelma ja maanantai-iltana paikalla oli sopivasti porukkaa. Palvelu oli ystävällistä. Tarjolla heillä on vain yhdenlaisia annoksia; yhdet alkupalat, yksi pääruokalautanen (joka jaetaan kahden tai useamman henkilön kesken) ja ilmeisesti vain yhdenlaista jälkiruokaakin. Viini oli Etelä-Afrikkalaista ja paikka sisustuksen elementeistä päätellen keskittyi muuten eritrealaiseen kulttuuriin.

Otimme vain pääruokalautasen koska olimme tosiaan saaneet niitä snackseja sen spritzimme kanssa aiemmin. Kuvassa näkyy varsinainen ruoka, jota sitten syötiin käsin lettuja apuna käyttäen. Lettuja oli siis erikseen tarjolla toisella lautasella joka ei tässä nyt näy ja niitä sai halutessaan lisääkin. Lautasen keskellä olleen lihan tuhottuamme sen tilalle tuotiin vielä kanaa ja hassusti myös keitetty kananmuna. Kyllä näillä eväillä ihan ähkyn sai aikaiseksi!

Reissun ensimmäinen pizza tuli syötyä Pizza OK -nimisessä paikassa lähellä Parco Sempionea. Ketjuravintolan pizza oli varsin kelpo eväs, hintaa tällä taisi olla 7,50 euroa. Omassa pizzassani oli täytteenä ainakin pestoa ja salamia sekä tietysti juustoa. Reissukaverin pizzasta puolestaan löytyi tonnikalaa ja paprikaa eikä sekään hullummalta maistunut. Kävelystä väsyneen nämä sapuskat kyllä elvyttivät jatkamaan taas matkaa.

Perjantai-iltana suuntasimme metrolla tiemme kohti Naviglin kaupunginosaa (metroasema Porta Genova). Jos haluaa nähdä toisenlaisen puolen Milanosta, kannattaa käydä Naviglissa. Vanhojen tavarankuljetukseen tarkoitettujen, Leonardo da Vincin osaksi suunnittelemien kanaalien ympärille on nykyään muodostunut kirjo erilaisia kauppoja, ravintoloita, baareja ja muutenkin enemmän alternatiivinen, pintaliidoton meininki. Täällä tuli vastaan persoonallisemmin pukeutuneita, ei niin trendikkäitä ihmisiä ja yleinen fiilis oli huomattavasti rennompi ja leppoisampi kuin keskemmällä Milanoa. Viihdyimme välittömästi!

Havaitsimme isoimman kanaalin rannalla sijaitsevaa Ripa di Porta Ticinesea pitkin kävellessämme että a.) kadun varrella on runsaasti baareja ja b.) niistä oikeastaan kaikki tarjoavat drinkin kylkiäisbuffetteja, jotka näyttivät tarjonnaltaan varsin runsailta ja monipuolisilta. Muutamaan otteeseen kadunpätkää edes takaisin haahuiltuamme ja hintoja kyseltyämme päädyimme "siihen paikkaan jossa oli niitä hyvännäköisiä lihapullia jonkun lautasella". Halvimmillaan drinkin ja buffetin sai seitsemällä eurolla mutta me päädyimme 10 euron paikkaan sen sijainnin ja kadulta kuikuillen parhaimman näköisen buffetin perässä. Drinkikseni pitkältä ja kattavalta listalta valitsin itse cuba libren, seuralainen puolestaan jonkin punaisen, makean ja tyttömäisen drinksun. Viinaa näissä ei oltu säästelty, tujakoita olivat molemmat.

Tarjonta tosiaan oli monipuolista ja 10 eurolla sai hyvinkin vatsansa täyteen. Tarjolla oli erilaisia salaatteja, juustoja, lämpimiä liharuokia kuten lihapullia, kanaa ja jonkinlaista lihakastiketta, sipsejä, bruschettoja, kasviksia, perunoita, leikkeleitä... hyvin runsaasti valikoimaa siis. Ja jälkiruoaksi oli vielä tarjolla vanukkaitakin.

Paikalla oli porukkaa todella runsaasti sillä sopivasti kanaaliin oli järjestetty illaksi tapahtuma, jossa olivat mukana jokin paikallinen radioasema, Kia-automerkki ja Redbull. Musiikki raikasi ja wakeboardingin osaajat näyttivät kanaalissa taitojaan reileillä ja hyppyreillä. Meillä kävi tuuri kun saimme pöydän ihan kanaalin rannalta ja pääsimme katselemaan lähietäisyydeltä näitä taitureita laudoillaan. Tarvitseeko sanoakaan että oli tosi hyvä meno? :)

Itku meinasi kaupassa päästä kun katseli näitä hintoja. Proseccoakin oli tarjolla pullotolkulla ja tämä oli kalleimmasta päästä hintalappuja.

Lauantai-iltana Lago Maggioren retkeltä palattuamme suuntasimme askeleemme etsimään Cityspotsin Milano-oppaasta bongaamaamme kivan kuuloista trattoriaa Il Carpacciota (Via Palazzi 9, vastapäätä hotelli Sanpia, lähin metro Porto Venezia). Matkalla havaitsimme jossain välissä joutuneemme keskelle tummaihoisten korttelia, olimme ainoat vaaleat koko sen korttelinpätkän matkalla. Se oli hämmentävää mutta ei siis missään mielessä pelottanut. Yllä olevassa kuvassa on keittiön tervehdys eli paprikaa ja kasvispyörykkää.

Löysimme Il Carpaccion ja käsin raapusteltu menu sekä ikkunoista kurkistettuna runsas määrä paikallisia asiakkaita saivat meidät vakuuttuneiksi siitä että täällä kannatti tosiaan illastaa. Ja todellakin kannatti! Paikkaa pitivät sympaattiset vanhemmanpuoleiset sedät, asiakkaina tuntui olevan pelkästään paikallisia, ruokalista tosiaan oli kirjailtu käsin ja lisäksi tilauksia tehdessämme meille selvisi, että paikka noudattelee tarjonnassaan sesonkeja. Englannin osaaminen ei ollut ehkä parhaimmasta päästä mutta riittävää kuitenkin ja sydämellinen palveluhenki korvasi pienet puutteet kielitaidossa.

Yritin ensin saada alkuruuaksi risotto milanesea mutta sitä olisi pitänyt tilata kaverinkin sillä annosta tehdään vain kahdelle tai useammalle. Tässäkin alkuruuassa listan mukaan piti olla artisokkaa mutta sedän mukaan sesonki oli jo ohi joten hän tarjosi tilalle sieniä. Nehän kävivät. Alkuruokani sisälsi siis parmesania, selleriä ja ohuen ohuiksi viipaloituja sieniä. Lisäksi siihen oli loroteltu kenties sitruunamehua ja oliiviöljyä? Hyvää joka tapauksessa.

Kanssaruokailijan alkupala/primo oli sinisimpukkaspagetti joka maistui kuulemma erittäin hyvältä. Itsekin sitä maistoin ja totta kaveri puhui, herkullista oli! Lisäksi kaverin simpukkahimo saatiin tyydytettyä.

Tässä kuvassa esiintyy kaverin pääruoka, jossa oli ohuita lihasiivuja (muistaakseni vasikkaa), sieniä ja perunaviipaleita. Minun matkaruokieni teemaksi näytti muodostuvan mahdollisimman epäkuvauksellisten, väriltään vaaleiden sapuskoiden tilailu, joten omasta pääruuastani ottamat kuvat olivat ei-julkaisukelpoisia. Hyvää oli oma tortelloni myöskin vasikalla ja sienillä varusteltuna.

Jälkiruokavaiheessa pöytään ilmaantui taas talon puolesta tämmöisiä taikinamöllyköitä joissa oli seassa rusinoita. Eivät maistuneet kovin ihmeellisiltä mutta kiva ajatus kuitenkin.

Jälkiruokien saapuessa annoskateus vaivasi. Kaverin hedelmäsalaatti juuri pilkoituista hedelmistä ja mansikoista varustettuna pallolla ihanaa italialaista jäätelöä sai kyllä vierestä katsojan kuolan valumaan. Onneksi sain maistaa.

Itsehän jatkoin jo tutuksi tulleella kelmeän näköisten juttujen syömisellä. Oma jälkkärini oli himpun verran liian imelää mutta kuitenkin aivan hyvää ja syötyä tuli kaikki.

Kahden hengen kolmen ruokalajin päivällinen 0,5 litraisella kannulla talon valkoviiniä maksoi yhteensä 70 euroa. Jätimme 5 euroa tippiä. Ei todellakaan kallista etenkään kun vertaa laatuun. Suosittelen varauksetta Il Carpacciota. Ravintola ei ole ihan kuhisevimmassa keskustassa vaan vähän rauhallisemmalla sivukadulla mutta sinne ehdottomasti kannattaa suunnistaa. Hinta/laatusuhde on erinomainen ainakin tämän yhden kerran kokemuksellani ja tuskinpa paikka aivan avuitta on matkaoppaaseenkaan päätynyt.

Sunnuntai-iltana eli viimeisenä iltanamme Milanossa kävimme uudemman kerran Parco Sempionessa sillä aiemmalla visiitillä olimme vain nopeasti kävelleet puiston läpi sen toista laitaa pitkin. Puistoalue on iso ja ihana vihreä keidas keskellä suurkaupunkia. Porukkaa oli puistossa runsaasti paossa pakahduttavaa hellettä varjoisissa paikoissa ja nauttimassa illasta.

Me suuntasimme päivälliselle ihan hotellimme vieressä sijaitsevaan Rosso Mattoneen (Via Soperga 22, lähellä Stazione Centralea). Yleensä joimme reissussa talon viinejä sillä ne olivat edullisia ja varsin kelvollisia. Tällä kertaa otimme kuitenkin ihan pullotavaraa, kuohuvaa chardonnayta. Viini oli aika erilainen kuin mitä olen aiemmin juonut mutta ruokajuomaksi oikein toimiva.

Rosso Mattonessa sain koko reissun parhaan pastan! Jälleen kerran tuli todettua että yksinkertainen on herkullista. Spagettini maistui valkosipulilta, yrteiltä ja tomaateilta ja oli ihan järjettömän herkullista.

Pääruokana nauttimani liha- ja sienijuttu oli ihan kelpo sekin, joskaan ei yltänyt makunautinnossaan pastan tasolle. Lisukkeeksi tilasin salaatin joka oli raikas ja yksinkertainen. Syömäkaverin katkarapupasta ja pääruokakala olivat mainioita nekin, joskin kaverin pahaksi äitynyt flunssa verotti makunautintoa. Rosso Mattone vaikutti listan perusteella kalapainotteiselta ravintolalta. Lisäksi paikassa on puu-uuni pizzojen paistoa varten ja siellä oli asiakkaina paikallisia (myös koirien läsnäolo ravintolassa sallittiin). Voisin suositella myös Rosso Mattonea aseman likellä hyvää ruokapaikkaa kaipaaville. Ja miksipä en hotelliamme Hotelli Sopergaa (samassa talossa käytännössä Rosso Mattonen kanssa), hinta oli hyvin kohtuullinen Milanon hintatasoa ajatellen, sijainti erittäin kätevä junalla ja metroilla kulkemista ajatellen ja aamupalakin oli italialaiseksi varsin monipuolinen.

Reissun varsinainen ruokaosio päättyi tähän Rosso Mattonen semifreddo-jälkkäriin. Ruokailun jälkeen saatiinkin onnitella itseämme hotellin viereisen ravintolan valinnasta sillä päivällisemme aikana ulkona oli puhjennut ukkonen ja satoi jokseenkin kaatamalla. Viimeinen yö Italiassa sujui siis ukkosen jyrinää kuunnellen.

Kirjoittelen vielä oman postauksensa retkiltämme Venetsiaan, Bergamoon ja Lago Maggiorelle jotta yhdestä postauksesta ei tulisi liian megalomaaninen.