lauantai 31. joulukuuta 2011

Kippis vuodelle 2011!

Vuosi vetelee viimeisiä tuntejaan ja kohta ollaan jo vuodessa 2012! Aika rientää, tämäkin vuosi on vilahtanut ohitse vikkelää vauhtia, vaikka elämä onkin pysynyt jokseenkin tutuissa uomissaan. Lähipiirissä sen sijaan on riittänyt tapahtumia jaettavaksi asti.

Tänään meillä syötiin ihan tavallinen pihviateria. Jälkiruoaksikin olin suunnitellut jotain kivaa mascarpone-kermajuttua, mutta unohdin mascarponen kauppaan, joten päivitin jälkkärin juomamuotoon. Tämä olikin miehen mielestä suunnilleen paras drinkki, jonka hän on juodakseen saanut kuluvana vuonna. Aika hyvää siis!

Rommikaakao
(kahdelle)

2 hieman vajaata mukillista täysrasvaista maitoa
Noin 6 teelusikallista kaakaojauhetta (meillä Clipperin luomua herkkukaakaota)
6-8 senttilitraa hyvää rommia
Vatkattua kermavaahtoa
Minivaahtokarkkeja

Mittaa maito ja kaakaojauhe kattilaan. Kuumenna lähes kiehuvaksi.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Mausta halutessasi vaniljasokerilla/sokerilla.

Mittaa mukeihin rommi, tipauta pohjalle muutama vaahtokarkki per kuppi.

Kaada kuuma kaakao mukeihin rommin ja vaahtokarkkien päälle. Lusikoi vielä päälle kunnon kasat kermavaahtoa.

Lämmintä, onnellista ja erittäin herkullista uutta vuotta 2012 toivottavat Virpi ja mies Peruspöperölästä!

6 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta Peruspöperölään!

Virpi kirjoitti...

Kuten myös teille sinne keskisempään Suomeen! :)

Päivi / Kokkeillaan kirjoitti...

Iloista loppuvuotta ja hyvvää uutta vuotta teille! Me käytiin tihtailemassa kaupungin rakettitarjontaa ja tarvittiin kuumaa juomaa sen jälkeen. Rommikaakaon ainekset olis ollut talossa, mutta ei tullut mieleen muuta kuin irkkukahve. Hyvää ja lämmittävää sekin.

Virpi kirjoitti...

Irkkukahvi toimii aivan hyvin sekin varmasti! :)
Vuosi ehti jo vaihtua, mutta ihanaa uutta vuotta myös Kotiharmin kotiin ja keittöön.

Mausteinen Manteli kirjoitti...

No täytyy sanoa että varmasti onkin ollut erityisen hyvä juoma, kuulostaa niin herkulta. Hyvää uutta vuotta!

Virpi kirjoitti...

Mausteinen Manteli: Hyvää oli kyllä ja tehdään varmaan talven mittaan useammankin kerran! Hyvää uutta vuotta sinullekin :)