sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Sukellus ruokablogistaniaan

Noniin. Tässä sitä nyt sitten ollaan. Kun tarpeeksi pitkään seurailee aktiivisesti toisten ruokablogeja, sitä alkaa pyörittelemään mielessään ajatusta omastakin blogista. Ruokablogistaniassa tuntuu vaikuttavan mukavia ihmisiä, jotka ovat aidosti kiinnostuneita ruoasta muunakin kuin hengenpitimiksi nautittavana mössönä ja haluavat myös jakaa onnistuneet (ja joskus epäonnistuneetkin) kokeilunsa muiden kanssa. Halusin tulla osaksi tuota joukkoa. Niinpä syntyi Peruspöperöä.

Työssäkäyvänä lounaat hoituvat arkisin työpaikkani varsin hyvässä työpaikkaruokalassa. Arki-iltaisin kokkailut kohdistuvat hyvinkin tavallisiin, usein helposti ja nopeasti toteutettaviin perusruokiin, mistä myös blogin nimi juontaa juurensa. Viikonloppuisin ja juhliin kokkailen mielelläni jotain uutta ja erilaisempaakin vaihtelevalla menestyksellä.

Olen iloinen, mikäli blogini löytää oman lukijakuntansa Internetin ihmemaasta, mutta vaikka tätä ei lukisi muut kuin kaverit, niin ainakin saan omat kokkailukokemukset ja reseptit kerättyä yhteen paikkaan kätevästi. Voi sitten jälkeenpäin tarkistaa, mitä siihen kokeelliseen keittoonsa kerran pisti, kun siitä tuli niin maukasta tai mitä tosiaan ei kannata toista kertaa kokeilla.

Jotta ei menisi ihan pelkäksi höpötykseksi, isketään tiskiin ensimmäinen ruokakokeilu. Tätä kokkailtiin meillä eilen. Kaupasta kotiin oli ilmaantunut lohta medaljongina ja halusin omaani jotain pientä vaihtelua. Edellisen illan fetasalaatista oli jäänyt vielä jääkaappiin fetaa ja oliiveja, joten tuusasin feta-oliivi-punasipuli-oliiviöljyseoksen lohen päälle.



Vuoassa pötköttelevät lohimedaljongit. Kreikkalaishenkisen vieressä tavallinen pelkällä suolalla ja sitruunapippurilla maustettu lohi kanssaeläjälle, joka ei halua ruokaansa yleensä mitään "erikoista".


Kreikkalaishenkinen lohimedaljongi

Lohimedaljongi
Fetajuustoa
1 pieni punasipuli
Muutama vihreä oliivi
Loraus oliiviöljyä
Mustapippuria

Tee näin:

Lämmitä uuni noin 200 asteeseen. Iske lohimedaljongi uunivuokaan ja suolaa pinta. Silppua punasipuli todella pieneksi silpuksi. Paloittele feta pikkuruisiksi kuutioiksi. Paloittele oliivit pieniksi siivuiksi. Laita mössön ainesosat pieneen kulhoon ja survo rakennetta mössömäisemmäksi vielä haarukalla. Lorauta joukkoon sen verran oliiviöljyä, että seos hieman notkistuu eikä ole koostumukseltaan enää niin rakeinen. Rouhaise joukkoon hitunen mustapippuria. Sivele mössö vuoassa odottavan lohen päälle ja laita uuniin paistumaan, paistoaika 15-20 minuuttia.

Meillä oli tämän kanssa tällä kertaa perussuomalaisittain kuorineen keitettyjä puikulaperunoita. Mutta varmasti loistavasti olisivat sopineet lohkoperunat ja jos oikein hurjaksi olisi heittäytynyt, niin vielä tsatsiki ja pitaleipä/muu rapsakka vaalea leipä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
oliivia kirjoitti...

Nam. Herkullisen kuuloinen lohiresepti. Voisipa kokeilla kokonaiselle fileellekin!

Virpi kirjoitti...

En näe mitään syytä miksi ei toimisi myös kokonaisen fileen kanssa :) hyvää kyllä oli, sopivasti vähän vaihtelevaa makua eikä tosiaankaan mikään vaikea tai aikaavievä tapa valmistaa!