sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Eka kerta

Sain synttärilahjaksi jäätelökoneen. Olen hinkunut jätskikonetta jo ainakin koko tämän vuoden, joten lahja oli oikein mieluinen. Jäätelökone on merkiltään Krups ja ihan tavallinen perusmalli mutta toistaiseksi se on aivan riittävä sellaisenaan.

Tällä viikolla pääsin testaamaan jätskikonettani ekaa kertaa ja päätin kokeilla heti vähän ohjeiden soveltamista kun mikään jäätelökoneen mukana tulleista resepteistä ei sillä hetkellä sykähdyttänyt. Jäätelömassaan otin vinkkiä tuttavapiirini ehdottomalta jäätelömestarilta eli (Diplomi-)insinöörin keittiön Pekalta. Olinhan maistanut itsekin tuota ihanaista cherry garcia -versiota aiemmin.

Kirsikoita en kylläkään omaani laittanut sillä kanssaeläjäni ei kirsikoista piittaa. Pelkkä suklaarouhe tuntui vähän tylsältä joten päätin kokeilla minttusuklaisen jätskin valmistusta. Muokkasin myös jäätelömassan suhteita hieman.

Minttusuklaajäätelö

100 grammaa tummaa Maraboun minttusuklaata rouheena
3 kananmunaa
1 desilitra sokeria
5 desilitraa kermaa
1,5 desilitraa maitoa

Rouhi tai raasta suklaa ja laita jääkaappiin odottamaan.

Vaahdota munat kulhossa. Lisää sokeria joukkoon vähitellen ja jatka kokoajan vispaamista, kunnes sokeri on kokonaan sekoittunut. Lisää joukkoon kerma ja maito ja jatka vispaamista edelleen.

Tässä vaiheessa en ollut varma kauanko seosta pitäisi vispata ja miltä sen kuuluisi näyttää. Vispasin aika kauan ja seos paksuuntui hieman muttei saavuttanut esimerkiksi kermavaahtomaista koostumista, joten päättelin että seos on ok sellaisenaan.

Siirrä seos jäätelökoneeseen tai jääkaappiin viilenemään, miten vain jätskikoneesi kehoittaa massan kanssa toimimaan. Omani käskee pitää massaa jääkaapissa jopa 12 tuntia ennen jäätelöksi valmistamista mutta tietenkään en totellut.

Jäätelökoneen surratessa oli jännittävää seurata miten jäätelö alkaa muodostua. Omassani kesti huomattavasti kauemmin kuin ohje väitti (ja johtui varmaan juuri tuosta etten malttanut antaa massan olla jääkaapissa kuin ehkä vähän reilun tunnin). Kyllä siitä silti lopulta jäätelöä tuli.

Suklaarouhe kannattaa lisätä jäätelömassaan jäätelön valmistuksen loppuvaiheessa.

Kun koneesi on saanut jäätelön valmiiksi, siirrä se pakastimeen odottamaan tarjoilua (ja jähmettymään vielä lisää).

Ihan eka omalla jäätelökoneella valmistettu jätski näyttää tältä. Maku on hyvä ja koostumuskin ihan jäätelömäinen eli onnistunut kokeilu soveltamisista huolimatta. Seuraavaksi kokeilenkin ehkä mansikkajäätelöä nyt kun ne vielä ovat sesongissaan.

7 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Omatekemä jäätelö on kyllä ihan kaiken vaivansa väärti! Minä olen tehnyt vain sellaista, missä "taikina" kypsytetään kattilassa, joten tämä sinun ohjeesi vaikuttaa kiintoisalta.

Huomenna nähdään(hän)? :)

Virpi kirjoitti...

Campasimpukka: Juu tuossa mun jätskikoneen mukana tulleissa resepteissä kaikissa kanssa keiteltiin sitä massaa, pitää kai sitäkin kokeilla tässä joskus :)

Ja juu, huomenna nähdään!

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Kiva kiva! Viestin aamupäivällä, kun starttaan!

Unknown kirjoitti...

Jäätelönystävänä näin jo silmissäni upouuden jäätelökoneen, jonka laarista saa lapioida herkkujätskiä kulhollisen toisensa jälkeen... Pikainen googletus ja innostus hankkia jätskikone lopahti samantien. Äkkiä laskeskeltuna puoli vuorokautta venailua ja sitten lautasellinen valmista herkkua, aika huono hyötysuhde minusta.

Taidan tyytyä ostamaan edelleenkin ihan perus vaniljajätskiä ja maustamaan sen kaakaolla tai millä milloinkin...

Virpi kirjoitti...

On niitäkin jäätelökoneita joissa jätski valmistuu nopsempaan. Toki ihan hetken mielijohteeseen saa nopeammin kaupasta helpotusta.

Ja jos jätskiä tekee pakkaseen niin siellähän se odottaa sitä hetken mielijohdetta sitten valmiina :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Meillä on tehty kuumennetusta massasta tehtyjä jätskejä ja kuumetamattomasta sorbetteja. Massan kylmentäminen vaikuttaa ainakin peruspikkukoneella valmistusaikaan tosi paljon. Syömme yleensä jätskin (ainakin osan) heti, silloin se on mukavan pehmeää, melkein kuin Italiassa. Italialaisen jätskin tavoittelijan kannattaa muuten laittaa suurin osan nesteestä maitoa, kokonaankin jos onnistuu saamaan kunnon paksua maitoa...

Virpi kirjoitti...

Totta kyllä tuo että ennen jäädyttämistä jätskimassa on italialaismaisen pehmeää. Pitääkin joskus kokeilla että laittaa suurimman osan maitoa :)