tiistai 11. lokakuuta 2011

Valkosuklainen vaniljajäätelö

Vaniljajäätelöön suhtautumisessa edustamme miehen kanssa eri koulukuntia. Minusta vaniljajäätelö yksistään on aika tylsää. Se on hyvää kylläkin vaikka omenapiirakan kanssa nautittuna tai jonkin kivan paistoksen. Mutta jäätelökioskilla en koskaan tilaa vaniljaa. Mies sen sijaan pitää vaniljajäätelöstä ihan sellaisenaankin.

Ajattelin testata jäätelökoneella vaniljajäätelön valmistusta, mutta päätin lisätä sen sekaan myös jotain muuta makua. Sopivasti oli jäänyt jostain jälkiruokakokkailuista yli valkosuklaata, joten sitäpä sitten.

Valkosuklainen vaniljajäätelö

2,5 desilitraa täysrasvaista eli punaista maitoa
0,75 desilitraa sokeria
2 kananmunaa
4,5 desilitraa kuohukermaa
Puolikkaan vaniljatangon sisukset
(1 teelusikallinen vaniljaesanssia)
Noin 100 grammaa valkosuklaata

Lämmitä maito kattilassa.

Vatkaa kulhossa munat ja sokeri vaahdoksi.

Kaada lämmin maito vähitellen munasokerivaahtoon samalla sekoittaen.

Kaada seos takaisin kattilaan ja lämmitä koko ajan sekoittaen. Kun seos muuntuu hieman kastikemaiseksi eli hitusen paksuuntuu, se on valmis. Seos ei saa kiehua!

Anna seoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Lisää huoneenlämpöiseen seokseen kuohukerma (ja vaniljaesanssi) koko ajan sekoittaen. Kaavi mukaan myös siemenet puolikkaasta vaniljatangosta.

Laita seos jääkaappiin ja valmista jäätelökoneesi ohjeen mukaan.

Jätskinvalmistusvaiheessa lisää sekaan valkosuklaa. Itse laitoin noin puolet rouheena ja puolet sulatin ja sekoitin sitten joukkoon. Se ei ollut kovin hyvä idea, sillä vaikka kuinka varovaisina tippoina koitin sulan suklaan laittaa massaan, se hakeutui muiden suklaiden luo ja muodosti melko isoja sattumia jäätelöön. Rouheena toimii siis paremmin, ellei halua jäätelöönsä isoja suklaasattumia.

Makunsa puolesta jäätelöstä tuli kuitenkin hyvää, eivätkä ne isot suklaasattumat minua niin haitanneet, enempikin kanssaeläjää, joka ei ole kovin suuri valkosuklaan ystävä.

4 kommenttia:

Tusla kirjoitti...

Mä kuulun siihen toiseen koulukuntaan ja saatan tilata ihan vaan vaniljajäätelöä. Mutta sen pitääkin olla kunnollista. Valiot ja Ingmanit käy vain ja ainoastaan lisukkeeksi piiraalle tms. ja mieluummin ei siihenkään. Kun eihän niissä ole edes vaniljaa vaan jotain keinotekoisia makuja. Mutta aito, kunnollinen vaniljajätski on niiiin hyvää!

Että hyvältä näyttää tuo teidän jäde. :)

Virpi kirjoitti...

Juu, sellainen oikea vaniljajäätelö kyllä on parempaa kuin se keinotekoinen :) ja itse kun tekee, niin saa semmosta kun haluaa!

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Minä myös tunnustaudun vaniljajäätelön ystäväksi ja kaikenlaiset "roskajäätelöt" ovat kauhistus, sellaiset jossa on rommia ja rusinaa ja pähkinää ja muuta hilpettä:)

Virpi kirjoitti...

Minä taas tykkään hulluna niistä "roskajäätelöistä" :D onneksi makuja mahtuu tähän maailmaan monia!