sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Spagettia munakoisolla ja makkaralla

Jääkaapissa oli munakoiso, jonka viimeiset käyttöhetket olivat hyvin lähellä. Siitä täytyi siis keksiä jotain ruokaa. Mutta ei tehnyt mieli mitään paistosta tai muutakaan sellaista, mitä aiemmin olen munakoisosta kokannut. Lisäksi päähäni oli pinttynyt mieliteko jostakin hyvästä, lihaisasta makkarasta.

Makkaran ja munakoison yhdistäminen johonkin ei-paistokseen ei varsinaisesti saanut ideoita tulvimaan päähäni, joten selasin reseptejä. Lopulta yhdistelin kahta Jamie Oliverin pastareseptiä Alastoman kokin paluu -kirjasta ja niin syntyi spagettia munakoisolla ja makkaralla.

Spagettia munakoisolla ja makkaralla
(2 reilunkokoista annosta)

Pieni munakoiso tai puolikas isommasta
Noin 100 grammaa hyvää makkaraa (käytin pannuwurstia Thüringenin tapaan)
1 keskikokoinen sipuli
1 kynsi valkosipulia
2 kuivattua punaista chiliä
Noin teelusikallinen korianterinsiemeniä murskattuna (itse käytin jauhetta)
1 tölkillinen kirsikka- tai luumutomaatteja
Oliiveja
Oliiviöljyä
Suolaa, mustapippuria
Tilkka viinietikkaa

Täysjyväspagettia

Parmesania raastettuna

Poista munakoisosta kanta ja leikkaa noin sentin kuutioiksi.

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli.

Leikkaa makkara suupaloiksi.

Kaada paistokasariin oliiviöljyä.

Paista sipulisilppua, korianterinsiemenmurskaa/jauhetta, munakoisokuutioita ja makkarapaloja kauniin kullanruskeiksi. Murustele sekaan myös chilit. Lisää öljyä tarpeen mukaan.

Kaada pannulle tomaatit tölkistä. Painele kauhalla/lastalla tomaattien rakennetta rikki.

Anna kastikkeen pulputella 5 minuuttia. Lisää sitten sekaan oliivit.

Mausta suolalla, mustapippurilla ja lorauksella viinietikkaa.

Anna kastikkeen keittyä kasaan sillä aikaa kun keität spagettisi kypsiksi.

Kun spagetit ovat kypsiä, valuta ne ja nostele kastikkeen kanssa sekaisin.

Tarjoile runsaan parmesanraasteen kera. Rouhi vielä halutessasi annoksen päälle mustapippuria myllystä.

Pasta oli mukavan erilainen, tuhti mutta tavallaan myös raikas. Lisäksi oma satsini oli kovin tulinen, sillä sekosin ajatuksissani murennellessani kuivattuja chilejä ja niitä meni kastikkeeseen liikaa. Poltteestakin huolimatta varsin mukava ruoka, jota tulee varmasti tehtyä toisenkin kerran.

Pastasta saa luonnollisesti myös helposti tehtyä kasvisversion jättämällä makkarat pois. Maistuvaa olisi varmasti niinkin!

Ei kommentteja: