tiistai 7. kesäkuuta 2011

Pekoniherkkusienipasta

Tänään oli mieletön hellepäivä Oulussakin. Olin tietysti iltavuorossa töissä joten siinä vaiheessa kun pääsin töistä ei enää ollutkaan hirveän lämmintä. Alkoi myös tulla pieniä sadekuuroja ja tuuli yltyi. Jouduin siis hautaamaan toiveeni puistossa nautitusta päivällisestä piknik-tyyliin.

Olen nälkäisenä kiukkuinen enkä halunnut olla erityisen kiukkuinen tänään, joten piti minun suuntaaman lähikauppaan hakemaan pelastusta varsin hiostavan synkäksi muuttuneeseen kesäiltaan. Tässä ollaan nyt kaukana kauden tuotteista (ellei tuoreita yrttejä lasketa) mutta kun pekonipasta nyt vaan todistetusti toimii.

Pekoniherkkusienipasta
(3-4 annosta)

Haluamaasi pastaa ruokailijoiden nälkään sopiva määrä

2 pakettia pekonia
1 keskikokoinen punasipuli
2-3 jumboherkkusientä
Kermaa
Mustapippuria
Tuoretta timjamia
Parmesania tai vastaavaa pastan kaveriksi sopivaa kovaa juustoa

(Öljyä loraus kuullotukseen, basilikaa koristeeksi)

Laita vesi kiehumaan pastaa varten, mausta suolalla ja öljyllä jos haluat.

Poista herkkusienistä kannat. Silppua sienet suupaloiksi. Silppua myös punasipuli.

Laita pastat kiehumaan ja pannu/kasari kastiketta varten kuumenemaan.

Kuullota öljyssä hetki sipuleita ja sieniä. Saksi pekoni palasiksi joukkoon. Paista kunnes pekoni kypsyy ja hieman rapsakoituu. Rouhi joukkoon ronskisti mustapippuria ja lorauta kermaa.

Kun kastike on muhinut sopivan oloiseksi ja pasta alkaa olla kypsää, saksi kastikkeeseen vielä muutama oksa tuoretta timjamia.

Valuta pastasta keitinvesi pois ja sotke sitten kastike pastan joukkoon.

Raasta annoksen päälle reilu läjä parmesania, rouhi perään vielä mustapippuria myllystä ja koristele parilla tuoreella basilikan lehdellä.

Meikäläinen ei ole vielä muutamassa viikossa onnistunut tappamaan "parvekepuutarhaani" joten ehkä olen oppinut jotain tai sitten mulla on tänä kesänä vain käynyt tuuri toistaiseksi. Tämän annoksen timjami ja basilika tulivat siis ihan omalta parvekkeelta ruukusta.

Meidän parvekkeelle pääsi tänä kesänä asumaan yrttien lisäksi myös amppelimansikka, jonka pikkuhiljaa minimansikoita muistuttavat tuotokset jaksavat tuottaa iloa. Kunhan siitä vielä punertuisivat!

7 kommenttia:

Nelle kirjoitti...

Mä niiiin sympatiseeraan tuota pastajuttua. Kuumalla helppo on hyvä. Ihan paras.

Virpi kirjoitti...

Kiitos sympatioista Nelle! :) Voin vaan yrittää kuvitella miltä hiostava helle tuntuu kun on vielä pallo mahassakin!

Eka ajattelin tehdä pekonipaistosta eri kasvisten kera mutten sitten jaksanutkaan alkaa pilkkomaan niin paljon joten tässä lopputulos.

Nelle kirjoitti...

:) mä olen miettinyt, että näin kuumalla pitäisi lounailla siirtyä pelkästään johonkin vihersmoothieihin. Se on vielä suunnitteluasteella... ;)

Campasimpukka kirjoitti...

Näin kuumalla tekisi mieli siirtyä pelkkään liemiruokintaan:) Jos siihenkään. Mutta kyllä kunnon lautasellinen pastaa on paikallaan, kun nälkä ilmoittaa itsestään!

Virpi kirjoitti...

Helteellä tosiaan saattaa välillä kadota koko ruokahalu! Jopa minulle käy joskus niin vaikka yleensä olen valmis syömään melkein aina :)

Toisaalta kivat piknik-eväät, vaikka joku raikas salaatti maistuu hyvältä puistossa tai muualla ulkosalla nautittuna! (Tämän aion toteuttaa tänään kun taitaa näiltä osin olla viimeinen hellepäivä täällä meidän korkeuksilla.)

Luumukka kirjoitti...

Oi vitsi että näyttää hyvältä! Joskus muinaisina vuosina olen tainnut mäkin pekonin ja herkkusienten yhdistelmää kokeilla, vähän on kuitenkin vieraaksi jäänyt tuo pekoni.

Virpi kirjoitti...

Tämä oli kyllä oikein hyvää! :) Pekoni ja herkkusieni toimii hyvin yhdessä myös grillissä; täyttää vaan herkkusienen jollakin hyvällä juustolla ja kietoo pekoniin. Oi nam! Täytyykin juhannuksena taas kerran tehdä noita.