Päätetään tietysti arki-illasta ja tympääntyneestä fiiliksestä huolimatta kokata yllärinä kolmen ruokalajin illallinen, sillä tunnetustihan hyvä ruoka parantaa pahankin mielen. Olosuhteet kannattaa kuitenkin huomioida, eikä yrittää liikaa silloin kun hermot eivät riitä pipertämiseen eikä aika kummoiseen gurmeeseen.
Alkupalana eilisellä arkipäivän illallisella nautittiin siis pikaisesti valmistuva ja helppo alkupala kylmäsavulohesta.
Kylmäsavulohialkupala
(kahdelle)
2 siivua Uotilan ruisleipää
Sipaus voita
Noin 75 grammaa kylmäsavulohta
Noin 60 grammaa smetanaa (eli puolet pikkupurkista)
Tuoretta ruohosipulia
Mustapippuria myllystä
(kahdelle)
2 siivua Uotilan ruisleipää
Sipaus voita
Noin 75 grammaa kylmäsavulohta
Noin 60 grammaa smetanaa (eli puolet pikkupurkista)
Tuoretta ruohosipulia
Mustapippuria myllystä
Silppua kulhoon muutama varsi (vai korsi? vai oksa? mikä lienee oikea nimitys) tuoretta ruohosipulia. Silppua myös kylmäsavulohi kulhoon.
Käytin lohta ehkä puolet noin 150 gramman paketista, määrät eivät ole siis ihan niin justiinsa. Leipänä toimii oiva Uotilan ruislimppu, jonka valmistuksessa ei ole käytetty mitään ylimääräistä ja on hyvä valinta myös hiilihydraattitietoiselle. Ainakin sellaiselle, joka ei ole ihan niin tiukka siitä, ettei palastakaan mitään leiväksi luokiteltavaa suostu syömään.
Lusikoi smetanaa kulhoon ja rouhaise perään mustapippuria myllystä.
Sekoita seos tasaiseksi ja laita jääkaappiin hetkeksi maustumaan.
Kun tulee alkupalan tarjoilun aika, sipaise hieman voita ruisleipäsiivuille ja lusikoi päälle smetanalohiseos. Koristele parilla pätkällä ruohosipulia.
Kuvitelmissani smetanaseos olisi ollut hieman vähemmän löysää ja alkupala sormisyötävä. Määrällisestikin päällistä tietysti olisi voinut laittaa vähemmän, mutta halusin käyttää kaiken kerralla, joten nämä alkupalat syötiinkin sitten haarukalla ja veitsellä.Oli alkupalana mielestäni ihan onnistunut ja sarjassamme helppoa mutta hyvää.
Pääruokana tarjoiltiin simppelisti uunivihanneksia ja possun lehtipihviä. Jälkkäriosastolla palveli myöskin nopea ja helppo mansikkainen mascarpone-kermaseos, joka maustettiin vaniljasokerilla ja vaniljaesanssilla.
Ateria toimi kuten oli tarkoituskin; kun maha oli täynnä ruokaa, alkoi väkisinkin vähän hymyilyttää, eikä kurja päivä harmittanut enää ollenkaan. Myöskään miestä.
4 kommenttia:
Alkuruoan kanssa on minulla usein ajoitusongelmia. Jos se on sellaista, mikä pitää olla lämmintä ja tarjoilla heti, tulee vaikeus ajoittaa pääruoalta vaikka vihannekset. Usein tehdäänkin niin, että välissä on kunnon tauko, että vaikka parsa ehtii kypsyä just sopivaksi ja pihvi on optimaalinen. En osaa sitä, että samaan aikaan kuin syön itse, ne ruokalajit siellä täsmälleen muhivat oikeanlaiseen kypsyyteen itsestään:-))
Totta kyllä tuo ajoitusongelma, kärsin siitä itsekin usein. Tällä kertaa tehtiin niin, että vaikka ei saisi, niin pihvi ja lisuke odottivat sen pienen hetken kun kaksi nälkäistä haukkasi kitusiinsa nämä alkupalaleipäset ja sitten vaan toiselle lautaselle pääruokaa samantien.
Ei se oo niin justiinsa tämmöisenä arkisempana kahdenkeskisenä ruokahetkenä, mutta silloin kyllä oikea tauko on paikallaan kun syöjiä on useampia ja ruoan suhteenkin haluaa enemmän priimaa.
Onneksi sitä kuitenkin kehittyy, kun enemmän kokkaa. Muutama vuosi sitten en olisi edes kuvitellut tekeväni useamman ruokalajin illallisia. Ja tosiaan, arkena se on just se sapuska lautaselle ja sillä siisti:-) Alkupalat ja jälkiruoat, ne kuuluvat enempään vapaaseen ja siihen, että on ilo pukea iso essu päälle ja levittää keittokirjat ja välineet esille ja kokata oikein antaumuksella.
Ihan vasta kertoilin jollekin, että kokkaaminen on siitä kiva harrastus, että siinä voi kokoajan kehittyä ja aina löytyy jotain uutta ja mielenkiintoista kokeiltavaa.
Ei siitä niin montaa vuotta ole, kun itsekään ei edes uskaltanut ajatella kokeilevansa moniakaan niistä jutuista mitä nyt tekee jo melko rutiinilla. Mutta jännä että se oma kokki-itsetunto ei ihan ehkä kehity samaa tahtia kuin ne taidot; itse ainakin kuulen usein muilta kovastikin kehuja siitä, miten hyvä kokki onkaan ja itse on aina vaan sitä mieltä että "no enhän mä nyt mitään kovin erikoista osaa". Eikä kyse kyllä ole siitäkään, että lähipiirin ihmiset itsekään niin kovin kehnoja ruoanlaittajia olisivat :)
Lähetä kommentti